YLE Teema

 

Perjantain Kino

Miehuuskoe (K15)

Julkaistu tiistaina 01.12.2009 0 kommenttia 308 suositusta

"Rouva Robinson, te yritätte vietellä minut... yritättehän?"

perjantai 12.11. klo 21.55

Jouluksi vuonna 1967 valmistunut Mike Nicholsin ohjaama elokuva Miehuuskoe (The Graduate) oli suuri arvostelu- ja yleisömenestys. Se oli myös merkki uudenlaisen Hollywoodin noususta. Uusi asenne näkyi siinä, että kitkeränsuloisen komedian pääosaan valittiin nuori, tuntematon, lyhyt juutalaisnäyttelijä Dustin Hoffman vaalean periamerikkalaisen sankarin Robert Redfordin sijasta. Miehuuskokeesta tuli myös muuttuvia aikoja heijasteleva sivullisuuden ja sukupolvien välisten ristiriitojen kuvaus.

Nuori Benjamin Braddock (Hoffman) on hämmennyksissä kahden naisen, äidin ja tyttären, välissä. Hän on viettänyt collegessa neljä vuotta ja voittanut kaikki mahdolliset huomionosoitukset, niin opilliset kuin urheilullisetkin. Hän ei vain oikein tiedä, miksi on collegen käynyt ja mitä elämällä tekisi. Vanhemmille asia on selvä: Benjaminia odottaa paikka isän firmassa.

Nuorukaisen elämä lähtee kuitenkin omaan suuntaansa kohta kotiinpaluun jälkeen järjestetyssä juhlassa. Tympääntynyt Benjamin karkaa omaan huoneeseensa, jonne ilmestyy myös isän liikekumppanin vaimo, rouva Robinson (Anne Bancroft). Rouva haluaa, että Benjamin vie hänet kotiin. Ben tekee mitä pyydetään...

Sitten vanhemmat pakottavat Benjaminin treffeille Robinsonien tyttären Elainen (Katharine Ross) kanssa. Pian Benjamin huomaa olevansa loukussa kahden naisen välissä. Rouva ei aio antaa tytärtään Benjaminille. Lopulta Benjamin tietää, mitä hän elämältään haluaa. Kun vain tietäisi miten.

Simon & Garfunkelin musiikin kuljettaman komedian muissa rooleissa nähdään muun muassa Murray Hamilton, William Daniels, Elizabeth Wilson ja Brian Avery.

Lisätietoa ohjelmasta

Alkuperäinen nimi: The Graduate, USA 1967, 102 min. Ohjaus: Mike Nichols. Pääosissa: Dustin Hoffman, Anne Bancroft ja Katharine Ross.

Suosittele308 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Meidän vastaeronneiden kesken

Howard Hawksin nopeasanainen komediaklassikko päätoimittajasta, jonka reportterivaimo haluaa eron miehestään ja työstään keskellä vuosikymmenen jymyjuttua. Pääosissa Cary Grant ja Rosalind Russell.

Kuollut mies ei palttoota kaipaa (12)

Taitava leikittely vanhojen film noir -elokuvien kustannuksella: dekkariparodia, jossa Steve Martin pääsee näyttelemään muun muassa Humphrey Bogartin kanssa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook