YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Mies joka vietteli Hollywoodin

Julkaistu perjantaina 18.06.2010 1 kommenttia 158 suositusta

keskiviikko 19.12. klo 16.30

Chinatownin ja Kummisedän tuottajan Robert Evansin ura alkoi vuonna 1956 Beverly Hills -hotellin uima-altaalta. Hänen komeutensa, charminsa ja ylitsepursuava itseluottamuksensa lumosivat näyttelijä Norma Shearerin, joka tarjosi Evansille elokuvaroolia. Evans menestyi näyttelijänä mutta ei pitänyt itseään riittävän hyvänä ja jätti ammatin. Hän päätti kokeilla elokuvien tuottamista. Kokemattomuudestaan huolimatta hänestä tuli nopeasti "uuden Hollywoodin" menestyneimpiä tuottajia.

Evans oli ensimmäinen näyttelijä, joka johti elokuvastudiota. Hollywoodissa Evans työskenteli Paramountille, jossa hän vuosina 1966-1974 vastasi muun muassa Francis Ford Coppolan Kummisedästä, Roman Polanskin elokuvista Rosemaryn painajainen ja Chinatown sekä menestyselokuvasta Love Story.

Yksityiselämässään Evansilla on hurja maine. Hän on ollut naimisissa seitsemän kertaa; puolisoista kuuluisin oli Love Storyn tähti Ali MacGraw.

1980-luvulla Evansin ote kirposi ja jyrkkää nousua seurasi jyrkkä alamäki. Huumeista ja jopa murhista huhuttiin. Kovalla tahdolla Evans nousi kuitenkin uudelleen pinnalle. Vuonna 1994 hän julkaisi muistelmansa The Kid Stays in the Picture. Nyt nähtävä, vuonna 2002 valmistunut dokumentti Mies joka vietteli Hollywoodin perustuu näihin muistelmiin.

Evans muuntui 2000-luvulla myös omaelämäkerrallisen Kid Notorious -animaatiosarjansa tähdeksi.

Lisätietoa ohjelmasta

Mies joka vietteli Hollywoodin (The Kid Stays in the Picture). Dokumenttielokuva. Käsikirjoitus: Sujit R. Varma. Ohjaus: Nanette Burstein ja Brett Morgen, USA 2002.

Suosittele158 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Waltz with Bashir (16)

Ari Folmanin palkittu, omakohtainen animaatioelokuva vuoden 1982 Libanonin sodasta ja sen kokonaiseen israelilaiseen sukupolveen jättämistä syvistä jäljistä. 

22.12. Teemalauantai: Vauvoja ja lapsia

Kaksi ainutlaatuista dokumenttia, kaksi hurmaavaa, hauskaa ja liikuttavaa näkökulmaa maailmaan lasten silmin: Thomas Balmèsin Vauvat ja Mark Cousinsin Ensimmäinen elokuva. Syyskuinen teemailta uusitaan katsojien toivomuksesta.

Kommentit

Atro

Evansin nimi on jäänyt minulle kovin tuntemattomaksi. Kummisedästä olen nähnyt kolme osaa. Love Story ei ole nähtyjen elokuvien joukossa, mutta tallessa on nimikappaleen kaksi suomalaista versiota.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook