YLE Teema

 

Minkäpä tyttö sille voi (S)

Julkaistu tiistaina 27.11.2012 0 kommenttia 82 suositusta

lauantai 4.1. klo 21.00

Teeman elokuvafestivaali päättyy sunnuntaina iloisesti komediaputkeen. Sen aloittaa Frank Tashlinin vuonna 1956 ohjaama kulttikomedia, ensimmäisiin rock-elokuviin lukeutuva Minkäpä tyttö sille voi (The Girl Can’t Help It). Ohjaajalleen tyypillisesti se on railakas satiiri amerikkalaisen kulutusyhteiskunnan ilmiöistä. Mukaan on ujutettu peräti 17 musiikkinumeroa. Tashlin piruilee samalla rock’n’rollin ja nuorisokulttuurin sekä niiden synnyttämän unelmateollisuuden kustannuksella.

Minkäpä tyttö sille voi on tarinaltaan kepeä kolmiodraama, jonka osapuolina ovat entinen gangsteri Murdock, hänen korkeapovinen heilansa Jerri Jordan ja juoppo, työtön manageri Tom Miller. Gangsteri palkkaa Millerin tekemään rock-tähteä Jerristä, jolla on kyllä kaikki keinot saada mies lääpälleen - paitsi laulutaitoa. Elokuva rakentaa tästä asetelmasta hauskan ja pisteliään satiirin musiikkiteollisuudesta.

Kaiken keskipisteenä on Jayne Mansfieldin olemus, joka saa ohi kulkiessaan jääkimpaleet sulamaan, maitopullot kuumenemaan ja silmälasit rikkoutumaan. Samalla syntyy loputon sarja kaksoismerkityksiä ja kaksimielisyyksiä. Mansfieldin hahmo ei kuitenkaan ole pelkkä tyhmä blondi: Jerri on itse asiassa koko elokuvan fiksuin ja käytännöllisin ihminen.

Rockin syntyaikoina valmistuneessa elokuvassa esiintyy vaikuttava joukko alan tuoreita merkkihahmoja, kuten Little Richard, Fats Domino, Eddie Cochran ja Gene Vincent, sekä tukku nykyään tuntemattomampia esiintyjiä. Välillä myös herkistellään Julie Londonin klassikkoballadilla Cry Me A River.

Elokuvan ohjaaja Frank Tashlin aloitti uransa Putte Possun ja Repe Sorsan anarkistisilla piirretyillä. Hän teki käytännössä ainutlaatuisen tempun siirtyessään myöhemmin pitkien näytelmäelokuvien pariin. Tashlin oli tuonut piirrettyihinsä ”oikean” elokuvan keinoja kuvakulmineen ja sarjatulimaisine leikkauksineen; moniin näytelmäelokuviinsa hän istutti vuorostaan piirrettyjen filmiensä surrealistista vitsimaailmaa.

Tashlin ohjasi muun muassa monia Jerry Lewisin elokuvia sekä toisen mainion Jayne Mansfield -satiirin Houkuttelevat huulet, joka sekin nähdään tulevaisuudessa Teemalla.

(Teksti: Vesa Nykänen)

Katso myös Festivaalipuhetta: mitä sanottavaa Jukka Virtasella on Frank Tashlinin elokuvasta ja Jayne Mansfieldistä?

 

Sanataiteen monitoimimies Jukka Virtanen kirjoitti muistojaan Jayne Mansfieldistä myös paperille:

"Megatähti Jayne Mansfield (1933-1967) oli näyttelijä, malli, laulaja ja yksi 1950-60-lukujen suuria seksisymboleja. Hän oli superlahjakas kaunotar. Hänellä oli lahjat ja taito vaikka New Yorkin Carnegie Hallin solistiksi sekä viulistina että pianistina. Helmikuussa 1955 hän komeili Playboy-lehden "Playmate of the Month" -sivulla. Ensimmäisen pääroolinsa elokuvissa hän sai musikaalikomediassa Minkäpä tyttö sille voi.

Tapasin Jayne Mansfieldin vuonna 1963 ja sanoin ihan kättäpäivää! Ensimmäiset Miss Skandinavia -kisat oli käyty Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa, ja Jayne Mansfield oli kisan vieraileva iso tähti. Ohjasin suoran iltalähetyksen Torpalta, ja käsikirjoituksen yksityiskohdat käytiin läpi päätähden, vasta valitun Miss Suomen Kaarina Leskisen ja orkesterin kanssa. Mansfield soitti viulua ja lauloi. Yritin parhaani mukaan improvisoida kauniita kuvia misseistä, missiehdokkaista, juhlapukuyleisöstä sekä upeasta ja etevästä Jayne Mansfieldistä.

Mansfield ehti olla neljästi naimisissa varhaisesta poismenostaan huolimatta. Neljä lasta jai suremaan äitiään. Jayne Mansfield haudattiin Pen Argyliin Pennsylvaniaan. Marilyn Monroen jälkeen merkittävin tuon ajan naisnäyttelijöistä on saanut muistohaudan Los Angelesiin Hollywood Forewer -hautausmaalle. Olen viettänyt sen haudan äärellä pitkän hiljaisen hetken."

 

Lisätietoa ohjelmasta

Minkäpä tyttö sille voi (The Girl Can't Help It), USA 1956. Ohjaus Frank Tashlin. Pääosissa Jayne Mansfield, Tom Ewell, Edmond O'Brien, Julie London.

Suosittele82 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook