YLE Teema

 

Musiikin muisti - kansansoitinvideoita

Julkaistu keskiviikkona 09.12.2009 0 kommenttia 474 suositusta

keskiviikko 13.1. klo 20.40

Musiikin muisti - kansansoitinvideo -sarja tarjoaa taiturillistenmuusikkojen soittamana yllättäviä soundeja historialliseksi kansansoittimiksi luokitelluista instrumenteista. Intiimisti toteutetut videot tarjoavat katsojalle lähikontaktin musiikkiin.

Suomalaisia kansansoittimiaei ole koskaan esitelty näin kattavasti – yhdeksäntoista videon voimin! Sibelius-Akatemian professori emeritus Heikki Laitisen käsikirjoittama ja Mirja Metsolan ohjaama viisiosainen ”Musiikin muisti-kansansoitinvideoita” -sarja tunkeutuu suomalaisen kansanmusiikin tuhatvuotiseen historiaan ja kertoo menneiden sointien ja soittimien paluusta osaksi elävää musiikkikulttuuria.
Sarja syntyi ILLUME oy:n, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston ja Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskuksen yhteistyönä. Toteutuksen mahdollisti ESEK/LUSESin markittävä erityistuki ja ruotsinkielisenä se tulee nähtäville Svenska kulturfondenin myöntämän tuen turvin.

Esiintyjät ovat Suomen valovoimaisimpia kansanmuusikoita, jotka päästävät kameran lähelleen tutkimaan ihmeellisten, herkkien, lumoavien tai raakojen äänien syntyä. He loihtivat lirusta ja mänkeristä ja muista kansanomaisista puhaltimista, kanteleista, kieli- ja jousisoittimista ja haitareista uskomattomia äänimaailmoja. Soittaja kommunikoi soittimensa kanssa intensiivisesti, intohimoisestikin. Soitinyksilö, sen muoto ja materiaali, kaikukoppa ja värähtelevät pinnat, kielet, tapit, puulajit ja tuohi, metallipinnat, koskettimet, jouset, putket, suukappaleet ja sormiaukot tuodaan häkellyttävän lähelle.

Visuaalinen toteutus on pelkistetty. Timo Peltosen kamera tavoittaa tummasta studiosta muusikon, soittimen ja valoissa kimaltavan mikrofonin.
Kansanmuusikko ei koskaan soita kappaletta samalla tavoin, vaan jokainen esitys luodaan esityshetkellä uudestaan. Esitysten lähtökohtana on traditio, mutta nykyhetkessä soittava taiteilija myös pystyy erkaantumaan traditiosta ja tulkitsemaan kappaletta uusilla, vivahteikkailla tavoilla.
Videot nähdään myös www.kansanmusiikki.fi-nettisivuilla, josta kiinnostuneet saavat lisätietoja soittimista ja soittajista.
 

Lisätietoa ohjelmasta

Käsikirjoitus: Heikki Laitinen

Ohjaus: Mirja Metsola

Kuvaus: Timo Peltonen, äänitys: Marko Myöhänen, valaisu: Toivo Peltonen, assistentti: Kalle Sipilä, leikkaus: Samu Heikkilä

Tuotanto: ILLUME oy - Pertti Veijalainen,
Rahoitus ESEK/LUSES av-erityistuki, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto, Svenska Kulturfonden

Muusikot: Eero Grundström Ilkka Heinonen, Kristiina Ilmonen Leena Joutsenlahti, Maria Kalaniemi Arja Kastinen Jouko Kyhälä,, , Piia Kleemola Lassi Logren, Marianne Maans Antti Paalanen Petri Prauda Pauliina Syrjälä, Heikki Syrjänen Timo Väänänen, Jarmo Romppanen, ja Tapani Varis

Suosittele474 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Etno Is Happening

Kansanmusiikissa on voimaa! Etnon velhot kertovat viisiosaisessa sarjassa, mitä suomalainen kansanmusiikki on tänään. Katsoja pääsee mukaan parhaille klubikeikoille ja Kaustinen Folk Music Festivaaleille 2009.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook