YLE Teema

 

NEO

Julkaistu perjantaina 02.08.2013 3 kommenttia 70 suositusta

sunnuntai 15.12. klo 19.40

Vaihtoehtokulttuuriin keskittyvä ohjelmasarja NEO on ollut osa Yle Uutisten nettitarjontaa jo vuoden ajan. Kerran kuussa ilmestyvä marginaaliryhmän kulttuurikatsaus nähdään Yle Areenan lisäksi nyt myös Teemalla.

NEO vastaa ohjelmakokonaisuutena Ylen missioon ”vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria tarjoamalla kaikille tietoa, sivistystä, oivalluksia ja elämyksiä.” Ohjelmassa annetaan mahdollisuus pienen joukon kulttuuritekijöille saada äänensä kuuluville. Ohjelman toimittaja, leikkaaja ja kuvaaja Jussi Mankkinen tuntee vaihtoehtokulttuurin virtaukset niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

- Meillä Suomessa on muun muassa erittäin vahva punk-kulttuuri. Sijaintimme on mielenkiintoinen. Kulttuurivaihtoa on runsaasti Tallinnan ja Pietarin kanssa. Virossa tehdään paljon vaihtoehtomusiikkia ja performanssitaidetta. Neuvostovallan jälkeinen sukupolvi haluaa Eurooppalaistua ja avata ovet maailmaan. Virossa on muutamia vahvoja naisartisteja, jotka tähtäävät suoraan isoille markkinoille. Tämä on uuden aikakauden merkki. Venäjällä puolestaan tuotetaan metallimusiikkia ja goottikulttuuria, kertoo Mankkinen.

NEO tarjoaa tiedonnälkäisille näköalapaikan maailman kummallisuuksiin.

- Tarkoituksemme ei ole tehdä sokkiohjelmaa eikä ruotia kulttuuripolitiikkaa. Vaihtoehto- ja alakulttuurien käsitteleminen määrittelee, miten suvaitsevainen ja liberaali yhteiskuntamme on, summaa Mankkinen.

Nykypäivänä mediat lähenevät toisiaan. Ohjelmia katsotaan sekä televisiosta että netistä. Verkkoympäristön monimuotoisuudesta johtuen suuren yleisön on edelleen vaikeaa löytää yksinomaan nettijulkaisuun tuotettuja ohjelmia. Vaihtoehto- ja alakulttuureja esittelevä NEO sopii hyvin Yle Teeman kanavaprofiiliin, joka uskoo luovuuteen ja kulttuurin voimaan.

- Mikäli lähetysaika ei sovi katsojan päivärytmiin, hän voi katsoa ohjelman Areenasta. Tämä on medioiden yhteistyötä parhaimmillaan, Mankkinen toteaa.

Marginaaliryhmille suunnatuilla tuotannoilla on oma kannattajakuntansa, joka jakaa ohjelmia verkkoympäristössä. Jussi Mankkinen on tästä mielissään.

- NEOlla on oma fanikulttuurinsa sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi NEOn 31.7. julkaistu kesäjakso on kerännyt paljon tykkäyksiä. Varsinaisia fanisivuja meillä ei ole.

NEOn kesäjakso on kuvattu poikkeuksellisesti ulkoilmaolosuhteissa. Vieraana lähetyksessä on balkanilaista bilemusaa soittava humoristinen bändi Orkestar Bordurka. Ammattimuusikoista koostuvan Bordurkan kuvitteellinen kotimaa on Tintti-sarjakuvista tuttu Borduria. Bändin jäsenistä Hannu Oskala vastaa Jussi Mankkisen kysymyksiin suomeksi. Sara Puljula ja Oskari Lehtonen puhuvat vain Bordurian englantia iloisesti väärinymmärtäen. Jaksossa perehdytään erilaisiin musiikkikulttuureihin, kuten punkiin ja kokeelliseen musiikkiin. NEOssa nähdään myös kuvataidetta ja videopeliestetiikkaa yhdistelevä performanssi, jossa lippuun pukeutunutta taiteilijaa ammutaan värikuulapanoksilla.

NEO on ohjelma, jonka on reagoitava nopeasti ympäröivän maailman tapahtumiin. Vaihtoehtokulttuurin tilaisuuksia ei mainosteta suureellisesti etukäteen, joten ohjelmassa on oltava tilaa yllätyksille.

- Syksyn ensimmäisessä NEOssa perehdytään yhteisöllisen musiikin tekemiseen. Lisäksi vierailemme Assembly-tapahtumassa, jossa tutustumme demoscene-kulttuuriin, Mankkinen paljastaa.

Maiju Ranta
 

Suosittele70 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Innostuin ohjelmasta... tähän asti: "Helsingissä tapahtuu paljon"
Joopa joo..

Anonyymi

Luoja on tympeä ohjelma. Kovasti odotin jotain Fringestä, mutta en jaksanut katsoa sinne saakka. Ei tuota ympäripyöreätä sössötystä pysty kuuntelemaan ilman lobotomiaa. Visuaalista kulttuuria edustaa ruskeat muffintopit, siinä vasta silmänruokaa.. anteeksi, mutta miettikää nyt hieman mitä telkkarissa näytetään.

Anonyymi

Jösses miten vanhanaikais-taikkilainen kulttuuri-pölvästely! Ylilavastus ei pelasta mitään.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook