YLE Teema

 

Kino Klassikko

Niagara (S)

Julkaistu torstaina 23.08.2012 0 kommenttia 93 suositusta

sunnuntai 9.9. klo 18.00

Marilyn Monroen elokuvien sarjaa jatkaa hänen ehkä tärkein läpimurtofilminsä Niagara. Vaikka Marilyn muistetaan parhaiten komedioistaan, nosti juuri tämä noir-henkinen jännäri hänet nousevasta pikkutähtösestä Hollywoodin uusimmaksi seksipommiksi, joka jo seuraavana vuonna oli koko Fox-yhtiön suosituin tähti.

Ja juuri Marilynin varaan tämän Henry Hathawayn ohjaaman trillerin veto rakentuukin. Marilynin aistillinen suoritus on täynnä eroottista hehkua, johon yhdistyy oudosti haavoittuva rakkauden kaipuu ja yksinäisyys. Onkin sääli, että Marilyn enää harvoin jos koskaan sai tilaisuutta tällaisiin dramaattisiin rooleihin ja näytteli lähes yksinomaan komedioissa ja musikaaleissa.

Elokuvan toinen valtti on komeasti filmille tallennetut Niagaran jyhkeät putoukset, jotka eivät jää taustalle pelkästään turistimaisemaksi vaan nidotaan osaksi tarinaa. Elokuva kertoo kahdesta pariskunnasta, jotka tutustuvat toisiinsa lomaillessaan Niagaralla. Polly (Jean Peters) ja Ray (Casey Adams) ovat nuoria ja viattomia rakastavaisia kuherruskuukaudellaan mutta toinen pariskunta on suhteessaan jo varsin katkeroitunut. Mielisairaalassakin ollut George (Joseph Cotten) on mustasukkainen nuoremmasta ja eroottisuudellaan leikittelevästä vaimostaan Ruthista (Marilyn Monroe). Kun Polly saa selville, että Ruthilla on salainen rakastaja, alkaa hän pian epäillä näiden suunnittelevan aviomiehen murhaa.

Lisätietoa ohjelmasta

(Niagara, USA 1953) O: Henry Hathaway. N: Marilyn Monroe, Joseph Cotten, Jean Peters.

Suosittele93 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook