YLE Teema

 

Oi kuusipuu!

Julkaistu keskiviikkona 11.11.2009 0 kommenttia 333 suositusta

Joulukuusi on pitkän historiansa aikana muuttanut monesti muotoaan.

lauantai 24.12 klo 14.25

'"Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs uskolliset!" Maailman kuuluisimman puun tarina alkaa 1400-luvun Saksasta. Iso-Britanniaan joulukuusiperinteen toi kuningatar Viktorian saksalaissyntyinen prinssipuoliso Albert. Kun Windsorin linnaan oli hankittu ensimmäinen joulukuusi 1850-luvulla, seurapiirit ihastuivat siihen välittömästi, ja niin perinne levisi koko maahan.

Ajoittain joulukuusi on ollut myös poliittinen: ensimmäisen maailmansodan aikaan kuuset koristeltiin pommeilla ja miinoilla, natsi-Saksassa joulupuut taas muuttivat muotoaan pakanallisempaan suuntaan. Pohjois-Amerikkaan joulukuuset saapuivat ensi kertaa vallankumouksen aikaan. Tätä nykyä maailman suurin joulukuusi pystytetään New Yorkiin Rockefeller Centeriin.

Joulukuusten tuotanto on suurta bisnestä, sillä valtavat joulukuusimetsät ovat muuttaneet maisemaa melkoisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Markkinoilla on kysyntää yhä mielikuvituksellisemmille kuusenkoristeille, ja monet joulupuodit ovat avoinna ympäri vuoden.

Joka maassa on hieman eri jouluperinteet, ja näin myös joulukuusi näyttää aina hieman omanlaiselta. Dokumentissa käsitellään joulukuusen kirjavaa historiaa sekä joulukuusen muunnelmia.

Lisätietoa ohjelmasta

(Oh, Christmas tree!)

Ohjaus: Rita Knobel-Ulrich

Tuotanto: NDR, Saksa, 2005

Suosittele333 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook