YLE Teema

 

Olipa kerran utopia

Julkaistu perjantaina 10.08.2012 0 kommenttia 92 suositusta

torstai 6.9. klo 23.30

Syyskuun alussa 70 vuotta täyttänyt elokuvantekijä Lasse Naukkarinen kuvaa vuonna 2004 valmistuneessa dokumentissaan omakohtaisesti koettua, kuvattua ja päiväkirjoihin merkittyä aikaa, 1960-70-lukua, jota hän etsii vinteiltä, kellareista ja arkistojen labyrinteistä.

Elokuva on kollaasi mm. Lapualaisoopperan valokuvista, elokuvien leikkauspoistoista, joissa Vanhan ylioppilastalon valtaajat nukkuvat juhlasalin lattialla, tai punakaartilaisvanhukset leikkivät tonttuleikkejä, ja ääninauhoista, joissa kuullaan Victo Jara laulamassa Vanhalla syksyllä 1969.

Kollaasissa on mukana otteita myös Naukkarisen tekemistä elokuvista kuten Solidaarisuus, Tasavallan päiväkirja ja Meidän prikaatimme. Vielä on näytteitä elokuvista, joiden tekijäryhmässä hän on ollut, kuten Onnenpeli, Työmiehen päiväkirja, Kesäkapina ja Kreivi.

Olipa kerran utopia on elokuvantekijän matka omaan menneisyyteensä ja samalla oman aikansa sieluun.

Lasse Naukkarisen haastattelu elokuvasta

Lisätietoa ohjelmasta

Olipa kerran utopia. Ohjaus: Lasse Naukkarinen. Tuotanto: Ilokuva oy, 2004

Suosittele92 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elokuvan tarina

Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja kertoo elokuvataiteen kehityksestä 1800-luvun lopulta 2000-luvulle asti. Persoonallinen tutkimusmatka ulottuu 12 vuosikymmenelle ja kuudelle mantereelle, Japanista Dakariin, Hollywoodista Hongkongiin ja Mélièsistä Avatariin.

22.12. Teemalauantai: Vauvoja ja lapsia

Kaksi ainutlaatuista dokumenttia, kaksi hurmaavaa, hauskaa ja liikuttavaa näkökulmaa maailmaan lasten silmin: Thomas Balmèsin Vauvat ja Mark Cousinsin Ensimmäinen elokuva. Syyskuinen teemailta uusitaan katsojien toivomuksesta.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook