YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
Kino Suomi

Onnelliset leikit (S)

Julkaistu keskiviikkona 05.03.2014 0 kommenttia 25 suositusta

Suomalaisen elokuvan muotokokeilut 1960-luvulla tuottivat persoonallisen kahden lyhytelokuvan kokonaisuuden, kun Esko Elstelä ja Aito Mäkinen niputtivat tuotteensa yhteen.

torstai 13.3. klo 22.20

Suomi-Filmin nuorekkaissa tuotannoissa 1960-luvun alkupuolella haettiin tietoisesti yhteyttä Ranskan nouvelle vaguen episodielokuviin. Onnelliset leikit koostuu kahdesta itsenäisestä lyhytelokuvasta, joiden yhdistävänä tekijänä ovat ”kesän, rakkauden, nuoruuden ja riemun leikit”, kuten mainosjuliste asian totesi. Molemmissa esikoisohjauksissa on myös uuden aallon mukanaan tuoma rento ja tuore kerronta ja kuvaus.

Aito Mäkisen Juulia kertoo nuoren naisen ”rakkaussattumuksesta”: Juulialla on ollut irtonainen ja mukava kesäromanssi, jonka hän takaumana kertoo ystävättärelleen kahvilassa. Romanssin pääosassa on herkkäkasvoinen Pirkko Peltonen, uusi kasvo Ylioppilasteatterista. Esko Elstelän ohjaama Tikku kertoo kolmilapsisen perheen kaoottisesti alkavasta kesämatkasta anoppilaan. Äkseeraava anoppi saa puita pilkkoessa tikulla silmään, ja touhotus asettuu hetkeksi. Tikku muistuttaa kaksikosta vähemmän Ranskan uutta aaltoa.

Aito Mäkisestä tuli monipuolinen elokuva-alan vaikuttaja, tuottaja, maahantuoja ja käsikirjoittaja. Hän ohjasi yhdessä Virke Lehtisen kanssa pitkät elokuvat Vaaksa vaaraa (1965), Vain neljä kertaa (1968) ja Muurahaispolku (1970).

Teatterisuvusta tullut Esko Elstelä teki pitkän uran teatteriohjaajana ja näytelmien suomentajana, mutta ohjasi myös muutamia televisionäytelmiä MTV:lle 1960- ja 1970-luvuilla. Tikku pohjautui Elstelän vaimon Satu Waltarin novelleihin, ja siinä näyttelivät myös hänen sisarensa Riitta ja Kristiina Elstelä.

Lisätietoa ohjelmasta

Onnelliset leikit (1964) Sisältää episodit Juulia ja Tikku. Pääosissa Pirkko Peltonen ja Raimo Nenonen (Juulia) ja Riitta Elstelä, Lasse Liemola, Etta-Liisa Kunnas, Kristiina Elstelä, Ritva Vepsä (Tikku). Ohajus: Esko Elstelä ja Aito Mäkinen. Suomi-Filmi

Suosittele25 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook