Paholainen kyydissä

Loppukaneettina Teeman Film noir -sarjalle esitetään 27.12. kaksi Felix E. Feistin ohjaamaa jännäriä. Paholainen kyydissä on vuodelta 1947 ja Uhka vuodelta 1949. Molemmissa elokuvissa kohtaamme yhden film noirin arkkityypin: sosiopaattisen tappajan, joka ei hävitystään paljon mieti eikä murehdi.

Felix Ellison Feist (1910-1965) ei ole kovin tunnettu ohjaajana. Hän debytoi jo 1933 katastrofielokuvalla Deluge, jossa Yhdysvallat tuhoutui suuren luonnonmullistuksen seurauksena. Trikkikuvautut hyökyaallot, jotka murtavat suurkaupungin pilvenpiirtäjiä, olivat aikaansa nähden edistyksellisiä.

Scifi-jännäri Donovan’s Brain (1953) lienee Feistin laajimmin tunnettu elokuva. Curt Siodmakin romaaniin pohjautuva tarina kertoo tiedemiehestä, joka onnistuu pelastamaan menehtyneen rikkaan miehen aivot ja ryhtyy kommunikoimaan niiden lähettämien telepaattisten viestien avulla. Tuleva presidentinvaimo Nancy Davis (Reagan) esittää elokuvassa naispääosaa Lew Ayresin rinnalla.

Film noirin kultakauteen ajoittuvat Feistin kaksi lyhyehköä, tiukasti kasassa pysyvää jännäriä, joita ei Suomessa ole aiemmin esitetty. Tätä käsitystä tukee myös Kansallinen audiovisuaalinen arkisto.

Paholainen kyydissä on Feistin itsensä käsikirjoittama halpistuotanto. Sen pääosassa nähdään ilkikurinen Lawrence Tierney, joka esittää Steve Morgan -nimistä miestä, joka pian paljastuu etsintäkuulutetuksi tappajaksi. Morgan liftaa pakomatkallaan ja saa kyydin huppelissa ajavalta kaupparatsulta, Ted Northin Jimmy Fergusonilta, joka pahaa aavistamatta heti paljastaa liikaa itsestään. Kun parivaljakko pysähtyy huoltoasemalle tankkaamaan, kyytiin otetaan blondi ja brunetti, joiden kohtalot nivoutuvat yhteen Morganin kanssa. Morgan heittää ennen sitä pahaa läppää huoltoaseman pitäjälle ja saa hänestä nemesiksensä.

Porukka päätyy Fergusonin työnantajan rantahuvilaan yötä vasten, kun Morgan radion kautta saa tietää poliisin ajavan häntä takaa. Aika pitkään hän pystyy salaamaan tarkoitusperänsä muulta seurueelta, mutta pitkän jahkailun jälkeen koittaa dramaattinen välienselvittelyn hetki.

Tierneyn Morgan ei ole paholainen vaikka paha jätkä onkin, sen verran nimi on liioittelua, eikä elokuva tuo esille noirin tyypillisimpiä visuaalisia elementtejä. Silti tarina muodostaa noir-maisen yhden yön aikana tapahtuvan kaaren. Tierneyn hahmon ailahteleva mielenlaatu, joka on ajoittain charmikkaan viettelevä ja ajoittain vaaran uhatessa jäänkylmän kova hänen ajaessaan koko ajan omia tarkoitusperiään, ilmentää sellaista arkkityyppiä, johon noir-käsikirjoittajat olivat selvästi mieltyneitä. Mitä enemmän lähestymme 1950-lukua, sitä enemmän genressä aletaan elätellä psykopaatteja.

(Kirjoittanut Johan Förnäs)