YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Paul Merton ja Euroopan ihmeet

Julkaistu tiistaina 27.09.2011 2 kommenttia 271 suositusta

keskiviikko klo 21.00 ja perjantai klo 19.00

Brittikoomikko Paul Merton on juontanut jo kaksi Ylelläkin nähtyä matkailusarjaa: Kiina-sarja nähtiin YLE TV2:n Matkapassissa vuoden 2008 olympialaisten alla. Intia-sarja puolestaan ensiesitettiin Teemalla vuoden 2010 alussa ja se uusittiin syksyllä 2010.

Mertonin Eurooppa-sarja jatkaa Intia-sarjan linjoilla. Turistinähtävyydet jäävät tarkoituksella vähemmälle, kun Merton tutustuu modernin Euroopan erikoisuuksiin avoimin mielin ja kieli poskessa. Paikoin jopa hervottomaksi yltyvä matka vie Irlantiin, Saksaan, Italiaan, Ranskaan ja Espanjaan.

 

osa 1/6
Kiinan ja Intian ihmeiden jälkeen koomikko Paul Merton jäljittää Euroopan erikoisuuksia ja outoja ilmiöitä. Paikoin jopa hervoton matka alkaa Berliinistä, jossa Merton tutustuu natseista pilkkaa tekevään Omenarintamaan.

 

osa 2/6
Koomikko Merton on yhä Saksassa, nyt pienoisrautateiden ja puisten seksilelujen äärellä. Irlannissa Merton tapaa naisten taitouintijoukkueeseen mielivän miehen ja munkin, joka on rakentanut erikoisen teemapuiston.

 

osa 3/6
Merton on yhä Irlannissa, jossa hän seuraa erikoista keilailukisaa ja tapaa ison brasilialaisyhteisön jäseniä. Dublinissa lyödään rahoiksi myymällä turvemöykkyjä koti-ikävää poteville amerikanirlantilaisille.

 

osa 4/6
Mertonin matka jatkuu Italian Milanoon, muodin ja jalkapalloilun Mekkaan. Paul tapaa myös surrealistisen suutarin, jonka hotellissa ei kukaan ole yöpynyt. Roomassa hän tutustuu Caesarin surmapaikkaan.

 

osa 5/6
Ranskassa Merton ihmettelee hevosettomia esteratsastajia ja pandan kanssa vuoden eläintarhassa asunutta kirjailijaa. Matka jatkuu samppanjan lähteille, makaaberiin museoon ja omaperäisen rullaluistelijan luo.


osa 6/6
Espanjassa Merton tapaa valtavaa kirkkoa rakentavan munkin ja seuraa akrobaattista härkätaistelua. Kataloniassa hän pääsee huikean ihmispyramidin osaksi. Sisällissodan muistot kirveltävät maassa yhä.

Lisätietoa ohjelmasta

T: Tiger Aspect for Five

Suosittele271 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro

Se onkin erilaista matkailua, kun tutustuu erikoisuuksiin tavanomaisten nähtävyyksien sijasta. Oma maanosamme kätkee tosiaan vaikka mitä.

jerry

Atro kirjoitti:
Se onkin erilaista matkailua, kun tutustuu erikoisuuksiin tavanomaisten nähtävyyksien sijasta. Oma maanosamme kätkee tosiaan vaikka mitä.

veit sanat suustani.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook