YLE Teema

 

Parrasvalot

Philip Glassin maailma

Julkaistu keskiviikkona 03.07.2013 0 kommenttia 55 suositusta

lauantai 17.8. klo 19.00

Modernin taide- ja elokuvamusiikin suurmies, yhdysvaltalainen Philip Glass, on yksi tämän vuoden taiteilijavierailijoista Helsingin juhlaviikoilla. Glassin sävellyksiä kuullaan konserteissa, kinokonserteissa ja elokuvanäytöksissä. Teema esittää juhlaviikkojen aikaan Scott Hicksin ohjaaman dokumenttielokuvan Philip Glassin maailma (2007).

Hicksin elokuvassa seurataan läheltä säveltäjän perhe-elämää ja työskentelyä sekä matkustetaan Glassin mukana Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Australiassa. Dokumenttielokuvassa nähdään myös aikakautemme suuren ja toisaalta kiistanalaisen säveltäjän Philip Glassin läheisiä ystäviä ja työtovereita, muun muassa Chuck Close, Ravi Shankar ja Martin Scorsese.

Scott Hicks ihastui Philip Glassin musiikkiin jo vuonna 1984 nähtyään elokuvan Koyaanisqatsi. Vuonna 1997 Hicks käytti Glassin musiikkia tekeillä olevan elokuvansa väliaikaismusiikkina ja tutustui sitä kautta sekä Glassiin että tämän manageriin Jim Kelleriin. Keller ehdotti, että Hicks ohjaisi dokumenttielokuvan Glassista tämän täyttäessä 70 vuotta vuonna 2007. Ohjaaja innostui välittömästi ideasta. Kuvaukset aloitettiin vuonna 2005.

Scott Hicks on omien sanojensa mukaan tyytyväinen elokuvaan, joka johdatti hänet pitkästä aikaa dokumenttikerronnan pariin. Hän mainitsee, että elokuvan tuotantoprosessiin liittyi paljon odottamattomia käänteitä ja turhautumista, mutta ennen kaikkea suunnatonta mielihyvää.

Philip Glass Helsingin juhlaviikkojen sivuilla

Lisätietoa ohjelmasta

Philip Glassin maailma (Glass: A Portrait of Philip Glass in Twelve Parts), Yhdysvallat 2007) O: Scott Hicks.

Suosittele55 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Concertgebouwn juhlakonsertti

Concertgebouw-orkesteri juhli viime huhtikuussa 125-vuotiasta historiaansa Amsterdamissa pidetyllä suurkonsertilla. Yle Teemalla nähdään taltiointi Amsterdamin suuresta juhlakonsertista. Orkesteria johti Concertgebouwn ylikapellimestari Mariss Jansons. Tähtisolisteina olivat viulisti Janine Jansen, baritoni Thomas Hampson ja pianisti Lang Lang.

Kesäkino 2013

Kesällä kaikki rakastavat! …varsinkin Ansa ja Tauno. Sekä Nikander ja Ilona. Ja Paavali Pohja. Teeman lauantai-iltojen Kesäkinossa sekä Radio Suomen kesäsarjassa perehdytään kesällä 2013 suomalaiseen elokuvarakkauteen.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook