YLE Teema

 

Kino Suomi

Pilvilinna (16)

Julkaistu perjantaina 15.03.2013 0 kommenttia 76 suositusta

torstai 11.4. klo 21.55

Kino Suomen nuorisokuvausten sarja jatkuu Sakari Rimmisen ohjaamalla, vuonna 1970 ensi-iltansa saaneella elokuvalla. Pilvilinna kertoo nuoresta, pitkätukkaisesta etsijästä ja vagabondista Erikistä (Erik Uddström), joka palaa soutuveneellä pitkältä maailmanmatkaltaan kotiin. Paluumatka on vaarallinen Erikin kohdatessa ennakkoluuloja ja aggressiivisuutta. Kotiuduttuaan Erik jatkaa kesken jäänyttä koulunkäyntiään, mutta konflikti kurikeskeisen järjestelmän kanssa on vääjäämätön.

Elokuvan taustalla oleva 1960-luvun lopun suomalainen yhteiskunta näyttäytyy ankarana, kyräilevänä ja suvaitsemattomana, mutta samalla siltä, että maa on muutosprosessissa uusien vapaampien tuulien puhaltaessa. Elokuvassa osoitetaan mieltä, puhutaan maailman tilasta, tuprutellaan pilveä ja lemmitään estoitta. Poliittisesti radikalisoituva nuoriso vaati muutoksia ja Erikistä tulee koulunsa eripuraisen, tiukkapipoisia opettajiaan vastaan nousseen kapinaliikkeen keskeinen hahmo.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Meri Kurenniemen alkuperäisidean pohjalta Kurenniemi ja Sakari Rimminen.

Suomen elokuvahistoriassa Pilvilinna on sikäli erikoistapaus, että se on nuoren Pirjo Honkasalon kuvaamana ensimmäinen suomalainen pitkä näytelmäelokuva, jonka on kuvannut nainen.

Elokuvan tekijöiden ydinjoukko oli Taideteollisen oppilaitoksen Kamerataiteen osaston vastavalmistuneista oppilaita, jotka olivat samalla pitkän elokuvan tekijöinä ensikertalaisia. Pääosan esittäjä Erik Uddström kuului myös Kamerataiteen osaston oppilaisiin ja hänen elokuvaroolinsa Pilvilinnassa jäi ainoaksi.

Suosittele76 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

13.4. Teemalauantai: Kylä New Yorkissa

Lauantai-iltaa vietetään New Yorkin Greenwich Villagessa. Paul Mazurskyn hurmaava elokuva Nuoruuteni Greenwich Village kertoo 1950-luvun boheemista taiteilijaelämästä. Illan dokumentissa perehdytään Villagen 1960-luvun musiikintekijöihin, jotka antoivat äänen kokonaiselle sukupolvelle.

Kesäkapina (12)

Jaakko Pakkasvirran kesäinen ja kapinallinen elokuva vieraantumisesta, mainonnan maailmasta ja yhteiskunnallisesta heräämisestä.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook