YLE Teema

 

Sunnuntain myöhäisillan dokumentit

Puhdistus

Julkaistu perjantaina 01.06.2012 0 kommenttia 173 suositusta

sunnuntai 8.7. klo 22.00

Erkko Lyytisen dokumentti kertoo 1950-luvun Lieksan järkyttävistä tapahtumista yhden ihmisen kautta ja kuljettaa nykyisyydessä tositarinaa menneisyydestä.

Fanny Bollstömin romaniperheen kotiin tunkeuduttiin ja kaikki hakattiin Pankakoskella 1950-luvulla. Fannyn muistot ovat lapsen silmin nähtyjä ja koettuja asioita. Hän kertoo, miten hänetkin hakattiin, kun hän yritti paeta ikkunasta, ja miten poliisi ei koskaan tullut. Yli 50 vuotta myöhemmin Fanny käy noilla murheellisilla tantereilla, ja Fannyn perhe yrittää ottaa selville, kenelle talottomat tontit kuuluvat. Fannyn murhe on aito.

Muistot koskettavat myös Fannyn lastenlasta Mirellaa, joka yrittää tulla toimeen myös valkolaisten maailmassa. Mirella elää kahden kulttuurin välissä.

Romanien elintavat ja kulttuuri ovat vuosikymmenien aikana joutuneet sopeutumaan, mutta vanhemman sana on yhä laki ja monet muut asiat kuuluu luonnostaan tehdä niin kuin ennenkin. Onko eristäytyminen ainoa tapa säilyttää romanikulttuurin identiteetti?

Lisätietoa ohjelmasta

Puhdistus (Suomi 2007) O: Erkko Lyytinen. Tuotanto Kinotar oy.

Suosittele173 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Sunnuntain myöhäisillan dokumentit

Kesällä 2012 Teeman sunnuntai-iltojen päätteeksi nähdään kotimaisia ja ulkomaisia huippudokumentteja.

Eihän tämä maa minun omani ollut

Katariina Lillqvistin dokumenttielokuva Suomen romanien historiasta, kulttuurista ja nykypäivästä. Keskushenkilö on laulaja Hilja Grönfors, joka perinteenkeruumatkallaan halki Suomen törmää tarinoihin ja asenteisiin, joiden ei uskoisi enää olevan mahdollisia.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook