YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Rock-Suomi: Idolit

Julkaistu sunnuntaina 24.10.2010 3 kommenttia 325 suositusta

Suomalaisen popidolin tarina kulkee Lasse Liemolan puhtoisista päivistä Idols-aikaan.

maanantai 2.1. klo 21

Poptähteyden varhaisvuosia leimaa hellyyttävä kotikutoisuus ja vahva suomalaisuuden sivumaku. Beat-yhtyeet olivat kotimarkkinoiden vastine anglo-amerikkalaisen maailman esikuville. Kitarayhtyeistä soolotähdiksi nousseet laulajat imaistiin iskelmäteollisuuden syövereihin.

1970-luvulla nähtiin sekä karheita rock-henkisiä staroja että pehmeämpää brittipop-estetiikkaa heijastelleita teinisensaatioita. Seuraavalla vuosikymmenellä Dingo loi klangin kokonaiselle aikakaudelle ja samalla antoi kotimaiselle pop-hysterialle uudet mittasuhteet. Hikisen rokkipuurtamisen nimeen vannova Suomi on hitaasti mutta varmasti oppinut myös pop-maaksi.

Euforinen ja värikylläinen tanssipop on synnyttänyt omat tähtensä, joiden suosio on levinnyt myös perinteisen rock-yleisön ulkopuolelle. Uuden vuosituhannen televisiovetoiset tähdentekoformaatit ovat pitäneet huolen siitä, että tänä päivänä kilpailu tähteydestä on kovempaa kuin koskaan. Popkulttuurin perimmäinen käyttövoima on kuitenkin sama kuin aina: musiikkityylit ja trendit vaihtelevat , mutta poptähden ja fanien välinen kiihkeä rakkaussuhde kestää.

 

 Tässä jaksossa:

* Mitä Jormas-kitaristi Hasse Walli juoksi hädissään karkuun erään keikan jälkeen?
* Kuka suomalainen pop-tähti esiintyi ristiinnaulittuna?
* Miksi fani purskahti itkuun Jenni Vartiaisen kyydissä?
* Miksi Maki Kolehmainen sai autonsa huollosta nopeammin kuin muut?
* Bogart Companyn tyylin salaisuudet
* 1960-luvun bändisuosikit Topmost ja Jormas kaitafilmeille tallentuneina
* 1970-luvun teinisensaatio Bamboon tarina

 

Kymmenen tarinaa unelmista, kasvukivuista ja suomalaisesta rockista.

Rock-Suomen bonusaineisto Elävässä arkistossa

Lisätietoa ohjelmasta

Ohjaus: Antti Leino. Käsikirjoitus: Harri Hakanen ja Pekka Laine.

Suosittele325 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Rock-Suomi: Sanojen takana

1970-luvun alusta asti suomen kieli on tehnyt suomalaisesta rockista ainutlaatuista. Oudosta kielestä kumpuava voima kantaa suomenkielisen rockin pioneerivuosista hip hop -aikaan.

Kommentit

Anonyymi

Kuinka rock-ohjelmaan on onnistuttu sekoittamaan Tuisku ja Abreu yms. tusinapoppia.

Anonyymi

Kuinka suomen "idolit" rajoittuvat pelkästään Warner musicin/yhteistyökumppaneiden artisteihin? Missä oli mm. Apulanta ja Jyrki?
Toimittajien asiantuntemus ei paljon paina Ylen nykytuotannossa. Verorahoja on näköjään hyvä käyttää suuryhtiöiden mainontaan "dokumentti" muodossa.

Ulla Ysäri-fani

Tässä jaksossa oli myös selkeitä asiavirheitä. Johtuu varmasti siitä, ettei tekijät ole niinkään pop-tuntijoita vaan rockin tutkijoita lähinnä.

Esimerkiksi Aikakoneen tuottajana ei ole ollut koskaan pääasiassa Kristian "Käkkärä" Maukonen. Hän oli lähinnä Taikapeilin ja XL5:n tuottaja ja takapiru. Aikakoneen kanssa hän teki vain muutaman laulun ekalle Tähtikaaren taa-levylle.

Suuret Aikakone-hitit tuotti mm. Pekka Witikka (Nti Groove, Keltainen), Hannu Korkeamäki (Alla vaahterapuun), Markus Kaarlonen (nyk. Poets of the fall) tai sitten tekijöinä oli useinkin nuoria, tuntemattomampia "underground"-tuottajia/tiimejä. Aikakone oli siten hieman erilainen kuin muut tusinatuotannot: sävelsivät ja sanoittivat laulut kokonaan itse ja ETSIVÄT jatkuvasti uusia yhteistyökumppaneita tekemään koneosuuksia. He eivät ole tyytyneet vielä nykyisinkään mihinkään valmiiseen formaattiin. Siksi kai edelleen toimiva bändi. Kyllähän artistin pitää uudistua, jos meinaa pysyä pinnalla kauan.
Uusimmat, viime vuonna ilmestyneet Aikakoneen biisit on tuottanut lähinnä Keski-Euroopassa DJ:nä vahvasti toimiva Jani "Laos" Saastamoinen.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook