YLE Teema

 

Salaisia paikkoja

Julkaistu torstaina 04.02.2010 0 kommenttia 284 suositusta

Eri puolilla Eurooppaa on salaisia paikkoja, joihin liittyy huhuja, tarinoita, merkittäviä tapaamisia ja koko Euroopan kannalta tärkeitä päätöksiä.

Salaisia paikkoja

maanantaisin klo 16.30 ja keskiviikkoisin klo 18.30

Eurooppalaisena yhteistuotantona tehdyssä uusintasarjassa tutustutaan historiallisesti merkittäviin salaisiin paikkoihin eri puolilla Eurooppaa.

osa 1: Tamminiemen sauna
Johtiko presidentti Urho Kekkonen maata saunakaveriensa verkoston avulla? Miksi hän saunotti neuvostojohtajia? Sarjan suomalaisessa osassa ruoditaan salaperäisen paikan roolia vallan kuumana ytimenä ja selvitetään, mitä sauna merkitsi Kekkoselle henkilökohtaisesti. Tuotanto: YLE

osa 2: Stasin salainen tutkintavankila
Hohenschönhausenin vankilassa Berliinin sydämessä säilytettiin DDR:n aikaan oikeudenkäyntiä odottavia poliittisia vankeja. Entiset vangit ja Stasin kuulustelija kertovat kokemuksistaan. Tuotanto: ARD-SWR, ARD-WDR, Saksa

osa 3: Gotenica - Titon piilopaikka
Gotenichasta Sloveniassa piti tulla kommunistisen talouden mallikylä. Jugoslavian ja Neuvostoliiton välirikon 1948 vuoksi siitä tuli kuitenkin ylimmän kommunistijohdon salainen bunkkeri. Piilopaikan piti tarjota turva yhtä lailla itänaapureita kuin ydinsotaa vastaan. Tuotanto: RTVSLO , Slovenia

osa 4: Boden – idän vahtikoira Ruotsissa
Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Bodenin linnoitus rakennettiin 1900-luvun alussa suojaamaan ruotsalaisia Venäjän uhalta. Myöhemminkin aseet suunnattiin sieltä aina itää kohti. Linnoituksessa palvelleet asevelvolliset pitivät Bodenia maanpäällisenä helvettinä, jossa talvella oli hyytävän kylmä. Muutoin linnoituksesta tihkui vähän tietoja. Kuinka tärkeä se loppujen lopuksi oli Ruotsin puolustukselle? Tuotanto: UR, Ruotsi

osa 5: Skallingen – varo miinoja
Suljettu ranta Skallingenissa muistuttaa saksalaisten Tanskan rannikolle kylvämästä miljoonasta miinasta. Miinojen raivaukseen liittyy häpeätahra, jota Tanskassa ei mielellään muistella. Rannikkoa puhdistaneiden saksalaisten kohtelu oli usein epäinhimillistä ja ihmiskohtalot traagisia. Tuotanto: DR, Tanska

osa 6: Varsovan maanalaiset viemärit
Varsovan kansannousussa kaupungin maanalaisella viemäriverkolla on keskeinen rooli. Haisevien viemäreiden kautta kuljetettiin niin ihmisiä kuin ammuksia. Aikalaiset muistavat kauhunhetket viemärin pimeydessä. Tuotanto: TVP, Puola

osa 7: Jaros – Välimeren Dachau
Karu saari Ageiameressä Kreikassa on kautta historian toiminut vankilana ja keskitysleirinä. Saaren nykyhistorian pahamaineisimmat vuodet liittyvät sisällissotaan ja sotilasjunttaan. Ohjelmassa elämää Yarosissa muistelevat sotilasjuntan jäsen ja saaren kauhut nähneet aikalaiset. Tuotanto: ERT, Kreikka

osa 8: Yenicen rauhanasema
Kun Britannian pääministeri Winston Churchill halusi Turkin puolelleen toisessa maailmansodassa, salainen neuvottelu järjestettiin Turkkiin Yenicen asemalle rautatievaunuun. Opiskelija Sudi Abac näki tuolloin kokousvaunun, jossa Turkki kieltäytyi liittymästä sotiviin maihin. Vuosikymmeniä myöhemmin hän etsi vaunun käsiinsä ja palautti sen arvoiseensa kuntoon. Tuotanto: TRT, Turkki

Lisätietoa ohjelmasta

8 x 30 min.

Suosittele284 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook