YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
Teemalauantai

24.4. Teemalauantai: Seitsemän samuraita

Julkaistu keskiviikkona 17.03.2010 2 kommenttia 291 suositusta

Maailman kaikkien aikojen parhaisiin kuuluvassa elokuvassa yhdistyvät suurenmoisella tavalla taide ja viihde.

Japanin kuuluisimman elokuvaohjaajan Akira Kurosawan syntymästä on kulunut 100 vuotta. Sattumoisin keväällä tulee kuluneeksi myös 90 vuotta Toshiro Mifunen ja 105 vuotta Takashi Shimuran syntymästä. Nämä kaksi Kurosawan suosikkinäyttelijää ovat keskeisissä rooleissa myös Kurosawan maailmankuulussa elokuvassa Seitsemän samuraita.

Juhlapäivien kunniaksi lauantai-iltaan on raivattu tilaa tälle kolme ja puoli tuntia kestävälle seikkailuelokuvalle. Teemalla tarjotaan lisäksi toukokuussa tuhti Kurosawa-elokuvien paketti sunnuntaisin Kino Klassikon paikalla.
 

Seitsemän samuraita (Shichinin no samurai, 1954) on kaikkien aikojen tunnetuin japanilainen elokuva ja itse asiassa yksi maailman tunnetuimmista elokuvista. Tätä kirjoitettaessa se on esimerkiksi Internet Movie Databasen käyttäjä-äänestyksen kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listalla 15. sijalla. Tämä kuvastaa osaltaan kuinka Seitsemän samuraita on aina pystynyt ylittämään kieli- ja kulttuurirajat niin sisällön kuin elokuvakerronnan suhteen, samoin sitä kuinka siinä yhdistyy suurenmoisesti elokuva niin taiteena kuin viihteenä.

Kurosawa tunnetusti ihaili länsimaista elokuvaa kuten John Fordin westernejä ja imi niistä vaikutteita, jotka hän yhdisti Japanin omaan rikkaaseen elokuvaperinteeseen ja historiaan. Tämä teki Kurosawan elokuvista helposti lähestyttäviä myös länsimaissa, missä niistä sitten tehtiin jopa lännenversioita (Seitsemän rohkeaa miestä, Kourallinen dollareita). Yhtä sujuvasti Kurosawa myöhemmissä elokuvissaan esimerkiksi siirsi Shakespearen näytelmiä Japanin historiaan.

Seitsemän samuraita ansaitsee maineensa, sillä se on tavattoman rikas ja elokuvakerronnan eri osien hallinnassaan hämmästyttävän taitava teos. Elokuvan henkilöhahmojen ja heidän keskinäisten suhteidensa rikkaus, toimintajaksojen iskevyys, musiikin käyttö sekä syvätarkka, tyyliä tunnelmien mukaan vaihtava kameratyö ovat kuin oppikirja elokuvantekijöille. Mutta Kurosawan kohdalla kerronnan mestarillisuus ei ole vain tekniikkaa, hän käyttää sitä nimenomaan tarinan, henkilöiden, teemojen ja tunnelmien kertomiseen, samalla kun kaiken läpi piirtyy ohjaajan humanistinen maailmankatsomus.

Seitsemän samuraita on tarina pienestä maalaiskylästä, joka säännöllisesti joutuu suuren rosvojoukon kynsiin. Kyläläiset päättävät lopulta palkata pelättyjä samuraita suojakseen, sillä he näkevät nämä pienempänä pahana. Kyläläisillä ei kuitenkaan ole varaa kunnon palkkoihin, niinpä he saavat kokoon vain seitsemän eri syistä mukaan liittyvää samuraita. Heidän johdollaan kylä alkaa sitten valmistautua rosvojoukon paluuseen.

Lähes kolme ja puoli tuntia kestävä eepos oli melkoinen riski ja kokeilu tekijöilleen, tekoaikanaan kallein Japanissa koskaan tehty elokuva. Kuvaukset kestivät yli vuoden, ja kuluista vastannut Toho-yhtiö huolestui niin että harkitsi useasti koko hankkeen keskeyttämistä. Kurosawalla oli Rashomonista huolimatta maine nykyaikaan sijoittuvien vakavien draamojen tekijänä, joten koko hanke oli hänellekin suuri kokeilu, ei siis vain kuvallisten ainesten kuten hidastusten, uudenlaisten kameralinssien ja lähikuvien rohkean käytön osalta.

Uutta oli myös realistinen ajankuva, joka korvasi aikaisempien samuraielokuvien kiiltokuvamaisen koreuden ja puhtauden. Tohon riskinotto kuitenkin kannatti ja synnytti yhden elokuvahistorian suurista klassikoista. Jo konkurssikypsä yhtiö itse nousi jaloilleen, ei vain Seitsemän samurain vaan myös toisen samanaikaisen, vallan erilaisen mutta yhtä lailla omaa lajityyppiään uudistaneen menestysfilmin Godzillan avulla.

(Kirjoittanut Vesa Nykänen)

Akira Kurosawan elokuvia Kino Klassikossa 2.-23.5.

Lisätietoa ohjelmasta

Seitsemän samuraita (Shichinin no samurai, Japani 1954, 202 min.). Ohjaus: Akira Kurosawa. Näyttelijät: Toshiro Mifune, Takashi Shimura. (K11)

Suosittele291 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Akira Kurosawa 100 vuotta

Japanilaisen mestariohjaajan Akira Kurosawan syntymästä on kulunut 100 vuotta. Teema esittää juhlan kunniaksi viisi Kurosawan mestariteosta.

Kommentit

Anonyymi

Hei,
Meni tuo lauantain esitys ohi, olisko mitään mahdollisuutta saada uusintaa? Maailman parhaalle elokuvalle.

YLE Teema

Anonyymi kirjoitti:
Hei,
Meni tuo lauantain esitys ohi, olisko mitään mahdollisuutta saada uusintaa? Maailman parhaalle elokuvalle.

Hei,
ensin hyvät uutiset: elokuva kyllä uusitaan. Sitten vähän huonommat: joudut odottamaan esitystä loppuvuoteen.
Toivottavasti kevään muut Kurosawa-elokuvat eivät mene sinulta ohi, niihin kun on vain yksi esitysoikeus kuhunkin. Seuraavana on vuorossa Rashomon 2.5. kello 18.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook