YLE Teema

 

Historiadokumentti

Seksi miehitysajan Ranskassa (12)

Julkaistu maanantaina 03.06.2013 0 kommenttia 59 suositusta

tiistai 4.2. klo 23.05

Kuoleman läheisyys sai intohimot leiskuamaan entistä palavammin natsien miehittämässä Ranskassa. Ranskalaisnaiset synnyttivät 200 000 lasta saksalaissotilaille, ja myös homoseksuaalit veljeilivät miehittäjien kanssa.

Kesällä 1940 natsisotilaat asettuivat tappion kärsineeseen Ranskaan, jossa kaksi miljoonaa ranskalaissotilasta oli joutunut vangiksi. Natseja kehotettiin kunnioittamaan ja auttamaan ranskalaisia, ja muutamien kohdalla jää alkoi pian sulaa. Kolmannen valtakunnan sotilaat tekivät vaikutuksen vahvan voittajan karismallaan. Iloisen Pariisin piti palkita rintamalta saapuvat sotilaat. Vichyn hallitus laillisti bordellit, ja naisviha ja kaksinaismoralismi kukoistivat. Hienoimmat bordellit olivat myös salakuljettajien ja keinottelijoiden suosiossa.

Perinteiset arvot kyseenalaistettiin levottomina aikoina. Natsien miehisyyttä korostava imago viehätti ranskalaisia homomiehiä, ja muutamat älyköt ihailivat avoimesti natseja uuden aikakauden miehen esikuvana. Vastarintaliike alkoi epäillä muitakin homomiehiä natsisympatioista.

Kesällä 1944 miehitys päättyi, mutta iloinen vapautus merkitsi joillekuille kostoa. Yli 20 000 ranskalaisnaista joutui luopumaan hiuksistaan siksi, että he olivat olleet seksisuhteessa saksalaisten kanssa. Monille kaidalla polulla pysyneille naisille vapautus taas merkitsi romansseja sankareina juhlittujen vapauttajien kanssa. Vasta Liittoutuneiden poistuttua Ranskasta sota-ajalle tyypilliset epäsovinnaiset suhteet loppuivat.

Lisätietoa ohjelmasta

(Amour et Sexe sous l'Occupation, Ranska 2011)

Suosittele59 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elämää miehitysajan Ranskassa

Kesäkuussa 1940 Saksan joukot marssivat Pariisiin, ja Ranska miehitettiin. Elämä - myös rakkauselämä - jatkui kuitenkin säännöstelystä ja ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook