YLE Teema

 

Kino Klassikko

Sherlock Holmes ja salainen ase (7)

Julkaistu torstaina 05.09.2013 0 kommenttia 42 suositusta

maanantai 30.9. klo 22.00

Teema on esittänyt tänä syksynä Basil Rathbonen ja Nigel Brucen kaksi ensimmäistä Sherlock Holmes -elokuvaa Baskervillen koira ja Sherlock Holmesin seikkailut, jotka valmistuivat 1930-luvun lopulla. Vaikka ne olivat tuolloin isoja yleisömenestyksiä, Fox-yhtiö kuitenkin lopetti sarjan siihen koska viktoriaanisen Lontoon etsiväsankari koettiin toisen maailmansodan sytyttyä kovin vanhentuneeksi.

Vuonna 1942 Universal-studio päätti kuitenkin jatkaa sarjaa pienemmän budjetin b-elokuvilla. Rathbone ja Bruce jatkoivat pääosissa mutta b-elokuvien tapaan elokuvat tehtiin nyt nopeammin ja halvemmalla kuin edeltäjänsä. Vanhanaikaisuutta taas yritettiin poistaa melko yllättävällä tavalla: kolmessa ensimmäisessä Universal-seikkailussaan Sherlock Holmes ja tohtori Watson siirrettiin ilman kummempia selityksiä ”nykyaikaan” ja kamppailemaan natsivakoojien kanssa.

Näistä elokuvista esitetään nyt keskimmäinen, Sherlock Holmes ja salainen ase (Sherlock Holmes and the Secret Weapon, 1942), joka perustuu kyllä Doylen erääseen alkuperäistarinaan mutta tapahtuu 1940-luvulla. Holmesin arkkivihollisesta professori Moriartysta on tullut natsien liittolainen, ja tapahtumien keskipisteessä on nuoren keksijän kehittämä uusi pommitähtäin. Pommitähtäimet olivat tuolloin viimeisintä sodankäynnin high techiä, jota mainostettiin kotirintamalle täsmäiskut mahdollistavana ihmeaseena.

Rathbone ja Bruce tuovat tähänkin seikkailuun vankan ja ajattoman charminsa. Suojellessaan keksijää Holmes osoittaa myös tunnettuja taitojaan valeasujen käyttäjänä, ja Moriartyn lisäksi komisario Lestrade edustaa Holmes-kertomusten tuttuja hahmoja.

Salaisen aseen ohjasi Roy William Neill, josta tulikin Holmes-sarjan varmakätinen vakio-ohjaaja. Ensi viikolla esitettävässä seikkailussa Sherlock Holmes kohtaa kuoleman tekijät sitten palasivat sota-ajan vakoiluseikkailuista tutumman ja perinteisemmän Holmes-materiaalin pariin.

Lisätietoa ohjelmasta

(Sherlock Holmes and the Secret Weapon/USA 1942) O: Roy William Neill. N: Basil Rathbone, Nigel Bruce, Lionel Atwill ja Kaaren Verne.

Suosittele42 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook