YLE Teema

 

Teeman lahjapaketit 2013

Smoke (S)

Julkaistu torstaina 12.12.2013 0 kommenttia 33 suositusta

keskiviikko 25.12. klo 16.10

Vuonna 1995 valmistunut Smoke on hurmaava, traditioista poikkeava joulutarina. New Yorkin Brooklynissä sijaitsevan tupakkakaupan ympärillä pyörivistä ihmisistä kertova elokuva perustuu brooklynilaisen kirjailijan Paul Austerin käsikirjoitukseen, ja Auster on toiminut myös elokuvan toisena ohjaajana Wayne Wangin parina. Pääosissa nähdään Harvey Keitel ja William Hurt. Muissa tärkeissä rooleissa ovat Harold Perrineau Jr., Forest Whitaker, Stockard Channing ja Ashley Judd.

Harvey Keitel esittää tupakkakauppias Auggie Wreniä, joka ottaa valokuvan samasta kadunkulmasta Brooklynissä joka päivä. Elokuvan muita keskeisiä henkilöitä ovat vaimonsa traagisesti menettänyt kirjailija, isäänsä etsivä musta poika, Auggien entinen heila sekä huumeisiin sortunut nuori nainen.

Smoke alkaa kertomuksella siitä, kuinka Sir Walter Raleigh päätteli mitä savu painaa. Se päättyy suurenmoiseen kohtaukseen, jossa kaksi miestä istuu ja puhuu: Harvey Keitel kertoo joulutarinan William Hurtille. Siinä välissä on ystävyyttä, yksinäisyyttä, surua, naurua, tupakansavua ja sattuman soittoa.

Elokuvan edellinen esitys Teemalla oli 11.5.2013 sauhuttelulle omistetussa Teemalauantaissa.

Lisätietoa ohjelmasta

Smoke (USA 1995). Ohjaus Paul Auster & Wayne Wang. Pääosissa Harvey Keitel, William Hurt, Harold Perrineau Jr., Forest Whitaker, Stockard Channing, Ashley Judd, Victor Argo.

Suosittele33 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Gosford Park (12)

Mestariohjaaja Robert Altmanin ja Downton Abbeyn käsikirjoittajan Julian Fellowesin taiturimaisen murhamysteerin tapahtumapaikka on 1930-luvun englantilainen maalaiskartano. Näyttelijöinä mm. Michael Gambon, Maggie Smith, Clive Owen, Helen Mirren ja Kristin Scott Thomas.

Lentävien tikarien talo (16)

Zhang Yimoun ohjaama, 800-luvun Kiinaan sijoittuva huikea toiminnallinen seikkailuelokuva, jossa kaksi hallituksen sotapäällikköä rakastuu jahtaamaansa naiskapinalliseen.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook