YLE Teema

 

South Bank Show: Caetano Veloso

Julkaistu tiistaina 27.07.2010 0 kommenttia 182 suositusta

Henkilökuva trubaduurista ja runoilijasta, suuresta brasilialaistähdestä.

maanantai 10.1. klo 23.35

Ohjelmassa tutustaan Brasilian arvostetuimpiin kuuluvaan trubaduuriin ja runoilijaan Caetano Velosoon, joka oli perustamassa vaikutusvaltaista Tropicália-liikettä.

Veloso syntyi vuonna 1942 pienessä Santo Amaron kaupungissa Bahiassa, Koillis-Brasiliassa. Teini-ikäisenä hän muutti Bahian pääkaupunkiin Salvadoriin ja tutustui elinikäiseen ystäväänsä ja yhteistyökumppaniinsa Gilberto Giliin. Yhdessä he perustivat 1960-luvulla Tropicália-liikkeen, jolla oli mullistavia vaikutuksia Brasilian musiikki- ja kulttuurielämään.

Teatteria, runoutta ja musiikkia yhdistelevää Tropicália-liikettä pidettiin niin vaikutusvaltaisena, että sen jäsenet koettiin uhkaksi maata hallitsevalle sotilasdiktatuurille. Veloso ja Gil pidätettiin ja karkotettiin maasta, ja he oleskelivat Lontoossa kaksi vuotta. Palattuaan kotimaahansa vuonna 1972 Veloso jatkoi uraansa esiintyvänä taiteilijana ja levytti lisää musiikkia. 1980-luvulla Velososta tuli musiikkinsa ansiosta maailmankuulu.

Ohjelmassa Caetano Veloso ja Gilberto Gil esiintyvät Bahian karnevaaleilla vuonna 2003. Ystävykset keskustelevat avoimesti Brasilian ongelmista ja siitä, kuinka musiikista tuli tien tasoittaja monessa yhteiskunnallisessa muutoksessa.

Dokumentin on ohjannut ja tuottanut Gerald Fox.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: South Bank Show/LWT, Englanti 2003.

Suosittele182 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook