YLE Teema

 

Populaarimusiikki

The Spice Girls -tarina

Julkaistu perjantaina 04.10.2013 0 kommenttia 60 suositusta

perjantai 25.10. klo 23.05

"Mom, we're gonna be huge."

Näin sanoi Mel C äidilleen, heti kun levytyssopimus oli saatu v. 1996 - hyvin hän ennustikin.

Tuoreessa lähikuvassa on kaikkien aikojen suosituin naisyhtye, yli 200 miljoonaa LP:tä myynyt The Spice Girls. Posh, Scary, Sporty, Baby ja Ginger Spice räjähtivät Britannian listakärkeen ja maailman tietoisuuteen 90-luvun puolivälissä. Heistä tuli koko vuosikymmenen määrittäviä ikoneita, jotka myöhemmin värittivät myös mm.Lontoon 2012 olympialaisten juhlahumua.Spice Girls puhkui pippurista energiaa ja sammumatonta menestymisen halua. Kiteytyi käsite Girl Power ja pian viisikon äänet, kuvat ja tarttuvat biisit (Wannabe, Who Do You Think You Are, Spice up Your Life, Stop ym.) olivat kaikkialla. Yhtyeen paluusta keikkamarkkinoille v. 2014 on kuulunut puheita.

Dokumentissa kaikki spaissarit muistelevat iloisina uransa vaiheita samalla kun odotellaan heidän tarinaansa pohjautuvan Viva Forever -musikaalin ensi-iltaa Lontoon West Endissä joulukuussa 2012. Jennifer Saundersin kynäilemä musikaali jäi lyhytikäiseksi, mutta Spice Girlsien mainetta se ei himmennä. Ohjelmassa nähdään mm. harvinaisia arkistokuvia bändiläisten koe-esiintymisistä ja kuullaan lähipiiriläisten tarinoita.

Lisätietoa ohjelmasta

(Viva Forever – The Spice Girls Story, Britannia, 2012) Tuotanto ITV

Suosittele60 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Retrolissun ysärit

Retrolissun ysärit on ohjelma 1990-luvun parhaista paloista, hetkistä joissa lama-aika vaihtuu laatuun. Ohjelman juontaa pettämättömällä tyylitajullaan muotibloggarit haastava Retrolissu.

Elävän arkiston ysärit

1990-luvulla tulivat tyttö- ja poikabändit ryminällä: Spice Girls näytti mallia maailmalta, Suomessa hullaannutti poikabändi XL5.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook