YLE Teema

Teeman Elävä arkisto

TV-arkiston lasten klassikot

Julkaistu keskiviikkona 17.11.2010 7 kommenttia 236 suositusta

Koko kaupungin Vinski muuttuu näkymättömäksi ja menee surutta päin seiniä järjestellessään Hömpstadin asioita kuntoon.

Koko kaupungin Vinski

perjantai 7.1. klo 16.40

TV-arkisto on jo muutaman vuoden ajan näyttänyt loppiaisviikolla lastenohjelmien klassikoita koko perheelle. Tällä kertaa ruudun valtaavat Hömpstadin idylli ja seinien läpi kävelevä pikku poika.

Aapelin kirjoihin perustuvat Vinski-pojan seikkailut jaksavat kiehtoa katsojia sukupolvesta toiseen kesäteattereissa. Televisioelokuvaksi Koko kaupungin Vinski kääntyi vuonna 1969, ja siitä tuli heti aikansa klassikko, joka uusittiin katsojien pyynnöstä kolmesti 1970-luvun aikana, mikä oli tuolloin poikkeuksellista.

Raitapaitainen pojanviikari astui kaikenikäisten katsojien sydämiin polkaisemalla toisella jalalla ukkovarpaansa päälle ja lausumalla: ”Päin seiniä.” Näin hän muuttui näkymättömäksi ja pystyi kulkemaan seinien läpi.

Riemastuttava tarina sai jatkoa vuotta myöhemmin tv-elokuvasta Vinski ja Vinsentti, jossa poika saa kumppanikseen puhuvan harakan.
Unohtumatonta Vinskiä esittää Pekka Kaartinen, hänen äitiään Maija Karhi ja isää Aarno Sulkanen. Mystisenä apteekkarina nähdään Tarmo Manni, jota kuullaan myös Vinsentin äänenä. Muissa rooleissa ovat Risto Taulo, Pekka Autiovuori, Keijo Komppa, Ilari Paatso ja Kaarlo Wilska.

Lisätietoa ohjelmasta

Koko kaupungin Vinski (1969) 39’35
Ohjaus Raili Rusto ja Leena Paavonen, dramatisointi Tuosi Puupponen. Musiikki Kari Rydman, laulujen sanat Pertti Reponen.

Vinski ja Vinsentti (1970) 40’05
Ohjaus Raili Rusto ja Leena Paavonen, dramatisointi Tuosi Puupponen. Musiikki Kari Rydman, laulujen sanat Pertti Reponen.

Suosittele236 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

pettynyt

Siis miksi ihmeessä lastennäytelmiä näytetään lasten nukkuunmanmeno ajan jälkeen, todella myöhään.
Jo seitsemältä tulee sarjoja joissa näytetään vaikka ja mitä, mutta itse lasten ohjelmat ja näytelmät tulevat yhdeksän jälkeen??
Mikä järki tässäkin on??
Itse Vinskin ja Vinsentin lukeneena olen todella pettynyt etten voi lapsilleni tätä näyttää, myöhäisen ajankohdan vuoksi.

Laamanen

pettynyt kirjoitti:

Tulee parikin kertaa uusintana, ihan lasten aikaan. Turha aina valittaa.

Anonyymi kysyy

Mikähän oli tämä oikea kaupunki nimeltään, joka näytteli Hömpstadia?
Ei selvinnyt filmin tiedoista.

Anonyymi

Anonyymi kysyy kirjoitti:
Mikähän oli tämä oikea kaupunki nimeltään, joka näytteli Hömpstadia?
Ei selvinnyt filmin tiedoista.

Kuvattu
Helsingin vanhassa Käpylässä, Loviisan vanhassa Kruunuapteekissä, Inkoon Fagervikissa, Tammisaaressa, Kulosaaressa(Helsinki), Helsingin Pitäjän kirkossa, Espoon Pirttimäessä, Herttoniemen hyppyrimäellä (Helsinki), Munkkiniemen rannassa ja Myllypurossa (Helsinki).

hevonja

Uusinnat pe 7.1. iltapäivällä ja su 9.1. puolilta päivin.

Teeman nettitoimitus

Atro Niiniluoto

Muistan nähneeni kerran tuon Koko kaupungin Vinskin. Olin silloin hieman kipeänä ja asuin Helsingin Haagassa. Vinski ja Vinsentti minulla on tallella vanhassa äidinkielen kirjassa, joka on säästynyt peruskoulun kolmannelta luokalta.

Bertta

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kysyy kirjoitti:
Mikähän oli tämä oikea kaupunki nimeltään, joka näytteli Hömpstadia?
Ei selvinnyt filmin tiedoista.

Kuvattu
Helsingin vanhassa Käpylässä, Loviisan vanhassa Kruunuapteekissä, Inkoon Fagervikissa, Tammisaaressa, Kulosaaressa(Helsinki), Helsingin Pitäjän kirkossa, Espoon Pirttimäessä, Herttoniemen hyppyrimäellä (Helsinki), Munkkiniemen rannassa ja Myllypurossa (Helsinki).

Kiitos tiedoista! Kuvauspaikkoja arvailin ja ihastelin juuri kuusivuotiaan katsellessa mainiota Vinskiä!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.

YLE Teema on Facebook