YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkistossa Katri Helena ja Seija Simola

Julkaistu tiistaina 27.04.2010 0 kommenttia 218 suositusta

1970-luvun alun poppia ja jazzhämyä. TV-arkistossa Katri Helena ja Seija Simola.

tiistai 25.5. klo 21.55

65-vuotias Katri Helena on viihdyttänyt suomalaisia vuodesta 1963 lähtien: tuolloin ilmestyi hänen esikoislevynsä Poikien kuvat. Heti seuraavana vuonna ilmestyi yksi uran kestävimmistä hiteistä, Puhelinlangat laulaa. 1960-luvun loppu oli nopeaa nousua nuorelle laulajatytölle, jonka skaala ulottui perinteisestä tanssimusiikista iskelmään ja poppiin. Vuonna 1967 Katri Helena kiersi Danny Shown solistina.

Vuonna 1971 valmistunut ohjelma Katri Helena kaupungissa esittelee Helsinkiä 26-vuotiaan laulajattaren ja hänen laulujensa kautta. Katri Helena nähdään niin kauneushoitolassa kuin työnsä ääressä harjoittelemassa uusia lauluja.

Ohjelman laulut ovat Katri Helenan kauneimpia vuosilta 1968-1971, mukana ovat muun muassa Elämäni laulu, Kaunis maailmain ja Kai laulaa saan. Ohjelman käsikirjoitus on Kari Tuomisaaren, musiikkia johtaa Ossi Runne.

Toinen aikakauden suosikkipoppari Seija Simola teki ensilevynsä vuonna 1966, ja listahitti Sulle silmäni annan ilmestyi kolme vuotta myöhemmin. Studiokonsertissa Seija ja Juhani keikalla (1970) Seija Simola esiintyy Juhani Korjuksen orkesterin kanssa. Hän esittää hittinsä La Maritza, joka nousi listoille juuri tuona vuonna, sekä samalta LP-levyltä löytyvät laulut Tuo onneton ja Rakas Franz. Lisäksi hän esittää laulut Hello Mary Lou, Windy ja The Joker. Juhani Korjuksen orkesterissa soittavat Raimo Miettinen ja Timo Viljamaa. Ohjelman on ohjannut Jorma Muhonen.

Monipuolinen Seija Simola ei uransa huippuvuosinakaan tyytynyt esittämään pelkästään päivän iskelmiä ja poppia. Kolme vuotta myöhemmässä konsertissa Jazzhämyä (1973) Seija Simola laulaa Matti Konttisen yhtyeen solistina jazzstandardeja. Ohjelmassa kuullaan muun muassa sävelmät Bye bye blackbird, Love For sale ja Days of wine and roses.

Helsingissä Aleksanterinkadun Hildenin ravintolassa kuvatussa konsertissa soittavat Matti Konttinen (piano), Matti Koskiala (rummut), Pekka Sarmanto (basso) ja Nono Söderberg (kitara).

Lisätietoa ohjelmasta

Katri Helena kaupungissa (1971)
Tuottaneet Ossi Runne ja Riitta Degerholm. Käsikirjoitus Kari Tuomisaari.

Seija ja Juhani keikalla (1970)
Ohjaus Jorma Muhonen.

Jazzhämyä (1973)
Tuottanut Aarno Cronvall.
 

Suosittele218 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook