Vakavasti vitseistä

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut, että filosofi Slavoj Žižek on vain yleisöä naurattava huijari ja populistinen vitsinikkari? Niin usein minulle on kerrottu, että hän ei ole muuta kuin temppuilija, joka huumaa vitseillään tietämätöntä yleisöä.

Ja juuri yhtä monta kertaa olen ajatellut Žižekin olevan yksi aikamme parhaista filosofeista. Hän ei ole paras välttämättä siinä mielessä, että hänen ajatuksensa osuisivat aina yksiin omieni kanssa. Vaan hän on tietämistäni filosofeista taitavin kommunikoimaan ajatuksiaan ja saamaan filosofiansa keskustelemaan.

Ja tässä onnistumisessa juuri vitseillä on keskeinen osa.

Žižekin vitsit toimivat ankkureina hänen teoreettisille puheilleen, kuten elokuva Žižek ja elokuvan kätketty ideologia (The Pervert’s Guide to Ideology) jälleen kerran osoittaa. Vitsit jäävät helposti kuulijan tai lukijan mieleen, ja vaikka Žižekin selityksen unohtaisikin, ei pidä huolestua. Ehkäpä tärkeämpää onkin itse esimerkki: elokuvassa nähtävät ideologialasit tai Coca-Cola autiomaassa.

Žižekin vitseillä nimittäin on vakavampikin puolensa. Žižek on ennen kaikkea terapeutti, joka yrittää tulkita potilaan – eli kapitalistisen yhteiskunnan ja liberaalin demokratian – oireita. Vitsit ovat yksi väylä näihin oireisiin tai yhdenlaisia oireita itsessään.

Žižek itse kirjoittaa päätyvänsä lähes pakkomielteisesti aina samoihin esimerkkeihin – tai vitseihin. Vaikka hän päällisin puolin kirjoittaakin filosofisia kirjoja ja artikkeleita, hänen tyylinsä rakentuu katkelmista. Hän leikkaa ja liimaa, kierrättää surutta samoja tekstipätkiään ja vitsejään tekstissä kuin tekstissä. Tyylissä voi nähdä romanttista taipumusta lähestyä kokonaisuutta fragmenttien kautta – tai todellisuutta sen oireiden läpi.

Vitsiensä avulla hän esittelee ja paljastaa antagonismeja eli vastakkainasetteluja, joita yhteiskunnat eivät näytä kykenevän käsittelemään tai hallitsemaan. Tätä kautta hän hakee ymmärrystä siitä, mitä Jacques Lacanin innoittamassa psykoanalyysissa kutsutaan reaaliseksi. Arkinen sattuma tai vitsi, joka hetkeksi pysäyttää jokapäiväisen kielijärjestelmän eli symbolisen toiminnan, on reaalista juuri tässä häiritsevyydessään. Siitä ei saa selkoa, ja vasta kun häiriötä yritetään selittää, se huomataan joksikin symbolisaatiota pakenevaksi.

Reaalinen siis vilkuttaa meille vitsien kautta. Osittain samaa sanoi jo psykoanalyysin isä Sigmund Freud. Hänen mukaansa vitsejä syntyy, kun tietoisuus antaa luvan ilmaista ajatuksia, jotka yhteiskunta yleensä kieltää tai tukahduttaa.

Näin vitsit ovat myös tapa etsiä yhteiskuntajärjestelmän heikkouksia. Järjestelmä, joka ei kestä siitä tehtyjä vitsejä ja päätyy sensuroimaan niitä, ei suinkaan ole vahva, vaan heikko.

Lopputuloksena Žižekin filosofointi koostuu joukosta keskeisiä esimerkkejä, anekdootteja ja vitsejä, joille voi antaa yhä uusia tulkintoja. Ne taluttavat meitä omassa ajattelussamme eteenpäin tarjoamatta kuitenkaan ratkaisuja. Niitä Žižek ei meille anna, sillä hänen mielestään olisi huijausta väittää, että hän pystyisi antamaan vastauksia. ”Me filosofit voimme vain korjata kysymyksiä”, Žižek on sanonut.

Hanna Kuusela
Kirjoittaja on kulttuurintutkija ja tietokirjailija. Kuuselan ja Kimmo Jylhämön toimittama kirja "Politiikkaa idiootti! Vastakkainasetteluja Žižekin kanssa" sisältää katkelmia Žižekin teksteistä.

Žižek ja elokuvan kätketty ideologia Teeman elokuvafestivaalilla keskiviikkona 20.11. klo 21.30

Katso elokuvan esittely ennakkoon tästä: