YLE Teema

 

Woody Allen on maaliskuun tähti

Julkaistu maanantaina 18.02.2013 8 kommenttia 113 suositusta

Woody Allenille omistetaan maaliskuussa kaksi Teemalauantaita ja kolme perjantai-iltaa. Teemailloissa esitetään Robert B. Weiden ohjaama uusi kaksiosainen dokumenttielokuva Woody Allenista sekä kaksi Allenin elokuvaa uran eri puolilta: 1970-luvun mestariteos Annie Hall ja Allenin 2000-luvun parhaisiin töihin kuuluva Vicky Cristina Barcelona. Lisäksi Allenin elokuvia nähdään Teeman perjantai-illoissa.

2.3. Teemalauantai: Woody Allen 1

Teemaillassa esitetään Woody Allenin elämästä ja elokuvista kertovan uuden kaksiosaisen dokumenttielokuvan edellinen osa sekä Allenin 1970-luvun mestariteos Annie Hall, pääosissa Woody Allen ja Diane Keaton.

9.3. Teemalauantai: Woody Allen 2

Jälkimmäinen osa Woody Allenista kertovasta kaksiosaisesta dokumenttielokuvasta sekä Allenin elokuva Vicky Cristina Barcelona vuodelta 2008, tähtinä Penélope Cruz, Javier Bardem ja Scarlett Johansson.

8.3. Perjantain Kino: Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä

Woody Allen paljastaa kaiken seksistä seitsemässä hulvattomassa kertomuksessa. Vuonna 1972 valmistunut komedia vastaa muun muassa kysymyksiin mitä on sodomia ja miksi joidenkin naisten on vaikea saavuttaa orgasmia.

15.3. Perjantain Kino: Sota ja rakkaus

Woody Allen kohtaa Tolstoin ja Dostojevskin omantyylisessään komediassa, jossa pelkurimainen tsaarin ajan neurootikko aikoo murhata Venäjälle hyökänneen Napoleonin. Vuonna 1975 valmistuneessa elokuvassa Allenin vastanäyttelijänä on Diane Keaton.

22.3. Perjantain Kino: Muistelmia - Stardust Memories

Woody Allenin eräänlainen omakuva kertoo ammatillisessa kriisissä olevasta elokuvantekijästä, joka joutuu itselleen omistetulla elokuvafestivaalilla kokemaan kuuluisuuden kirot. Vuonna 1980 valmistuneen elokuvan naispääosassa on Charlotte Rampling.

 

Kuuntele myös Filmiryhmä: Parhaat Woody Allenit 7.3.2013 klo 17.20 Yle Radio 1:ssä ja sen jälkeen Yle Areenassa.

Suosittele113 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

IHANAA YLE, VIHDOINKIN :) <3!

airi

Jess tätä on odotettukkin,enemmän woody Allenin elokuvia

maaliskivaa

Katson. Kiitos.

Anonyymi

Jepu jepu jee!

Anonyymi

En todellakaan katso, ja suosittelen muitakin boikotoimaan.

Anonyymi

Kiitos todella paljon YLElle Woody Allenin elokuvien esittämisestä! Mies on tehnyt uskomattoman hienoja elokuvia ja on mukavaa, että esitettäväksi on nyt päässyt vähemmänkin tuttuja filmejä.

Henri

Esittäkää joskus Woody Allenin paras elokuva, eli se ensimmäinen: ota rahat ja juokse.

kevätkukkia

En ole nähnyt kaikkia hänen elokuviaan, mutta kuitenkin vuosien saatossa aika liudan. Iloitsen kovasti kun muistatte Allenin leffoja esittää. Niitä saisi tulla enemmänkin.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook