Teemalauantai

Takaisin

1.8. Teemalauantai: Hikinen iltapäivä

Lauantaina 1.8.2009 klo 21.00


Perustuu todelliseen tarinaan

Teemalauantai vie katsojat keskelle helteistä New Yorkia seuraamaan samaa pankkiryöstöä kahdesta näkökulmasta. Ensin tapahtumia seurataan kuuluisan elokuvan kautta, sitten perehdytään tositapaukseen, johon elokuva perustuu.

Illan aloittaa Oscarilla palkittu elokuva Hikinen iltapäivä (Dog Day Afternoon, USA 1975). Tiivistunnelmainen elokuva kertoo epäonnisesta pankkiryöstöstä New Yorkissa kuumana elokuisena päivänä 1972. Sidney Lumetin ohjaaman elokuvan pääosissa ovat Al Pacino, John Cazale, Charles Durning, Sully Boyar, James Broderick ja Chris Sarandon.

Elokuvan jälkeen nähdään Walter Stokmanin dokumentti Perustuu todelliseen tarinaan (Based on a true story, Hollanti 2005). Vuonna 1972 muuan John Wojtowicz päättää ryöstää pankin New Yorkissa. Hän tarvitsee rahaa poikaystävänsä sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Kymmenen minuutin helppo keikka muuttuu kuitenkin 14 tunnin mittaiseksi piinaksi, kun kaikki mikä voi mennä pieleen myös menee pieleen. Pian Wojtowicz on piiritettynä kahdeksan panttivangin kera. Paikalle saapuu poliisien lisäksi yleisöä ja lehdistöä, ja ryöstöstä tulee mediatapahtuma - pian myös elokuva. Dokumentti kertoo, mitä Wojtowiczille tapahtui ryöstön ja vankeusajan jälkeen.

Klo 21.00 Hikinen iltapäivä
Klo 23.00 Perustuu todelliseen tarinaan


Hikinen iltapäivä

Takaisin

Lauantai-illan huumaa YLE Teeman tapaan: syvyyttä ja korkeutta, tunnetta ja tietoa, dokumenttia ja elokuvaa - siis kokonaisia elämyksiä!
Teemalauantai koostuu yleensä elokuvasta ja sen teemaa syventävästä dokumentista, tai päinvastoin. Ohjelmat ruokkivat toisiaan, 1 + 1 on enemmän kuin 2.