TV-arkisto

Takaisin

TV-arkisto: Risto Jarva 1/3

Tiistaina 30.6.2009 klo 22.00 alkaen, uusinta pe klo 16.50 ja su klo 10.25


Onnenpeli, YLE

TV-arkiston kesän kotimainen ohjaaja on Risto Jarva, jonka syntymästä tulee heinäkuussa kuluneeksi 75 vuotta. Muistamme auto-onnettomuudessa menehtynyttä ohjaajamestaria nostamalla esiin kolme hänen elokuvaansa.

Ensimmäisenä niistä nähdään vuonna 1965 valmistunut Onnenpeli, joka oli Jarvan ensimmäinen itsenäinen ohjaustyö. Onnenpeli on kevyt ja leikittelevä, "iloinen elokuva rakkaudesta", jossa on paitsi uuden aallon kaikuja, myös onnistunutta ajankuvaa. Oman lisänsä ajan henkeen antaa Kaj Chydeniuksen ja Kari Rydmanin musiikki.

Onnenpeli on kertomus nuoresta toimittajasta, joka ajelehtii kesäisessä kaupungissa ja ihmissuhteissa hyvin 1960-lukulaisten vapauden ja vierauden tuntojen villitsemänä. Toimittaja Jussina nähdään Jaakko Pakkasvirta, naisina hänen ympärillään Anneli Sauli, Eija Pokkinen ja Kaisa Korhonen. Yksi elokuvan päähenkilöistä on kesäinen Helsinki, jota on taltioitu monipuolisesti ja innostuneesti.

Onnenpeli toi ohjaajalleen Jussi-patsaan vuoden 1965 parhaasta elokuvasta. Elokuvan perään TV-arkisto esittää Ohjaajan muotokuvan, jonka toimittaja Timo Jokinen teki Risto Jarvasta heti Onnenpelin jälkeen.

Kesän kaksi muuta Jarva-elokuvaa ovat seuraavina viikkoina esitettävät Työmiehen päiväkirja (1967) ja Kun taivas putoaa (1972).

klo 22.00 Onnenpeli
(1965) Modernin kotimaisen elokuvan merkkipaaluna pidetty rakkaustarina, jossa näkyy eurooppalaisen uuden aallon kaikuja. Ohjaus: Risto Jarva.

klo 23.30 Ohjaajan muotokuva: Risto Jarva
(1966) Risto Jarva kertoo elokuviensa tekemisestä, näyttelijöistä, katsojista ja elokuvan tilasta Suomessa elokuvanäyttein kuvitetussa henkilökuvassa. Toimittaja Timo Jokinen

Takaisin

Esitysoikeudet elokuvaan omistaa MTV Oy.

Suomen 1960-luvun "uuden aallon" johtohahmo tahtoi kuvata todellisuutta elävämpänä kuin se oli. Hän kertoo katsovansa elämää kuin elokuvaa.
>Risto Jarva puhuu

Arto Paasilinnan kirjaan perustuva "Jäniksen vuosi" käsitteli ihmisen ja luonnon yhteyttä. Tuotantoryhmän jäsenet kertovat Risto Jarvan jäähyväistyöstä.
>Jarvan viimeinen elokuva