TV-arkisto

Takaisin

TV-arkisto: Puna-armeijan kuoro

Tiistaina 27.10.2009 klo 22.00, uusinta pe klo 15.25 ja su klo 09.15

Total Balalaika Show, YLE

Kun Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, toimi myös Suomen ja Neuvostoliiton välinen kulttuurivaihto vilkkaasti. Erityisen rakastettu ja ihailtu konserttivieras oli Neuvostoarmeijan Leningradin piirin laulu-, tanssi- ja soitinyhtye, joka meillä tunnettiin vanhalla nimellään Puna-armeijan kuorona.

Arvi Kemppi, Puna-armeijan kuoro / YLESyksyn 1971 Suomen vierailun aikana kuoroa johti taiteellinen johtaja Nikolai Kunajev, ja solisteina toimivat Boris Zhbanov sekä suomalaisten rakastama inkeriläistenori Arvi Kemppi, joka hurmasi yleisön paitsi laulullaan myös suomen kielen taidollaan. Vuonna 1993 Arvi Kemppi muutti Suomeen, ja hän kuoli Helsingissä syksyllä 2008. Hänen levyttämistään inkerinsuomalaisista lauluista tehty levy ilmestyi kesällä 2009.

Samana vuonna kun Puna-armeijan kuoron bravuurisolisti muutti Suomeen, Senaatintorin valtasi Leningrad Cowboys -yhtye, joka oli onnistunut houkuttelemaan Puna-armeijan kuoron yhteiskiertueelle Eurooppaan. Neljä vuotta aiemmin perustettu yhtye oli alun perin räävittömän Sleepy Sleepers -yhtyeen parodinen roolileikki, mutta viimeistään Senaatintorin esiintymisen myötä kippurakenkäisistä tötteröpäistä tuli alkuperäisiä Sliippareita suositumpi bändi. Leningrad Cowboysien henkinen kasvatti-isä Aki Kaurismäki ohjasi Senaatintorin tapahtumasta konserttitaltioinnin Total Balalaika Show.Vuodesta 1998 alkaen Puna-armeijan kuoron virallinen nimi on ollut A. V. Aleksandrovin Venäjän armeijan kahdesti punalippuinen akateeminen laulu- ja tanssiyhtye.

Jouko Salokorven A-Studiolle tekemässä ohjelmassa seurataan Leningradin lehmipoikien ja puna-armeijan kuoron ja orkesterin ensimmäisiä yhteisiä harjoituksia Moskovassa.

klo 22.00 On hetki - Puna-armeijan kuoro
(1972) Neuvostoarmeijan kuoro ja orkesteri esittävät suomalaisia lauluja Suomen vierailullaan. Toimittaja Matti Heinivaho.

klo 22.15 Oi näitä aikoja
(1993) Reportaasi Aleksandrovin Puna-armeijan kuoron ja Leningrad Cowboysin ensimmäisistä yhteisistä harjoituksista Moskovassa ennen Senaatintorin Total Balalaika Show ?yhteiskonserttia kesäkuussa 1993.

klo 22.30 Total Balalaika Show. Puna-armeijan kuoro ja Leningrad Cowboys
(1993) Dokumenttielokuvassa Leningrad Cowboys -yhtye ja Aleksandrovin Puna-armeijan kuoron 100 laulajaa, 40 soittajaa ja 20 tanssijaa esiintyvät yhteiskonsertissa Helsingin Senaatintorilla. Ohjaus: Aki Kaurismäki

Takaisin

Katso myös Yhteinen sävel -dokumenttisarja, joka kertoo Suomen ja Neuvostoliiton rinnakkaiselon kepeydestä ja kipeydestä kevyen musiikin keinoin.