TV-arkisto

Takaisin

TV-arkisto: Risto Jarva 3/3

Tiistaina 14.7.2009 klo 22.05 alkaen, uusinta pe klo 24.25


TV-arkiston kesän kotimainen ohjaaja on Risto Jarva, jonka syntymästä tulee heinäkuussa kuluneeksi 75 vuotta. Muistamme auto-onnettomuudessa menehtynyttä ohjaajamestaria nostamalla esiin kolme hänen elokuvaansa.

Kun taivas putoaa, YLE

Ohjaaja Risto Jarvaa esittelevän kesäsarjan päättää elokuva Kun taivas putoaa (1972). Se kertoo sensaatiolehden toimittajasta, joka alkaa vainota nuorta naista ja käyttää hänen elämäänsä ammatillisesti hyväkseen.
Kovasti 1970-luvun alun Hymy-lehteä muistuttavan Ajan totuus -lehden toimittaja Olli Meri (Erkki Pajala) vääristelee lehtijutuissaan röyhkeästi lääkintävoimistelija Eila Tuomen (Eeva-Maija Haukinen) suhdetta kansanedustajaan. Eila menettää maineensa, työnsä - ja lopulta elämänsäkin. Toimittaja rakastuu uhriinsa tuhoisin seurauksin, mutta ei pysty lopettamaan suhteen ryöstöviljelyä paljastusjutuissaan.

Elokuva on aina ajankohtainen ruotiessaan sensaatiolehden toimittajan moraalia - tänään ehkä vielä ajankohtaisempi kuin valmistumisaikanaan. Elokuva sai poikkeuksellisen ristiriitaisen vastaanoton: sen arviot heittelivät mestariteoksesta täyteen tyrmäykseen.

Eeva-Maija Haukinen / YLE

Jussi-patsaan elokuvasta sai toimittajan uhria esittävä Eeva-Maija Haukinen, joka muistelee ohjaajaa elokuvan jälkeen esitettävässä tuoreessa haastattelussa.

Kun taivas putoaa (1972)
Elokuva sensaatiolehden toimittajasta ja hänen uhristaan. Miten kohtalokas voikaan olla punakynän piirto tai nimetön puhelinsoitto. Ohjaus Risto Jarva, pääosassa Eeva-Maija Haukinen.

TV-arkiston vieraana Eeva-Maija Haukinen
Näyttelijä kertoo Kun taivas putoaa -elokuvan tekemisestä ja yhteistyötä Risto Jarvan kanssa.

Takaisin

Suomen 1960-luvun "uuden aallon" johtohahmo tahtoi kuvata todellisuutta elävämpänä kuin se oli. Hän kertoo katsovansa elämää kuin elokuvaa.
>Risto Jarva puhuu

Arto Paasilinnan kirjaan perustuva "Jäniksen vuosi" käsitteli ihmisen ja luonnon yhteyttä. Tuotantoryhmän jäsenet kertovat Risto Jarvan jäähyväistyöstä.
>Jarvan viimeinen elokuva