Epätodennäköisessä sulttaanikunnassa

Hassanil Bolkiah on 29. Bolkiah-dynastian Brunein sulttaani. Sama suku hallitsi Brunein suojaisaa lahtea Borneon pohjoisrannikolla paljon ennen kuin Kolumbus opetteli purjehtimaan. Nykyisistä monarkeista vain keisari Akihito tulee vanhemmasta hallitsijasuvusta.

Jokaisella on varmaan epärealistisia mielikuvia pienestä mutta upporikkaasta Bruneista ja sen erikoista elämää elävästä sulttaanista. Oma harhani on se, että olen aina kuvitellut hänen pukeutuvan kuin arabi tai näyttävän edes vähän arabilta, kun kerran on sulttaani. Todellisuudessa Bolkiah-suku näyttää siltä mitä onkin, malaijeilta. Kukaan muukaan Bruneissa ei näytä arabilta, eivätkä kadut ole kultaa. Mutta Omarin komean moskeijan kupoli toki on.

Meidän ryhmämme oikaisi hieman lentämällä Kuchingista Bintuluun. Näin hypättiin yli kuusi tuntia jyskyttelyä bussilla pitkin Borneo Highwaytä, pippuriviljelmiä ja metsää halkovaa kaksikaistaista maantietä, joka halkoo Malesian Sarawakin osavaltiota. Oikaisusta huolimatta matka vei koko päivän. Bintulusta matkattiin ensin bussilla Miriin, ja siellä hypättiin Brunein rekisterissä olevan toiseen bussiin.

Helpommin Bruneihin pääsee lentämällä sinne suoraan jostain Kaakkois-Aasian lentokeskuksesta. Borneon pohjoisrannikkoa kulkeva reitti Sarawakista Brunein kautta Sabahiin eli entiseen Pohjois-Borneoon on edelleen vaativa, vaikka ei läheskään niin hankala kuin vielä 1900-luvulla. Bruneista Sabahiin ei ole tietä, vaan tämä etappi hoituu laivoilla ja pikaveneillä.

Brunei tunnetaan maana, josta ei saa ostaa alkoholia. Viedä saa omaan käyttöön hieman, jos ei ole muslimi. Sikaperäisiä tuotteita ei saa viedä ollenkaan.

Näistä rajoituksista sitä kehittelee polisiivaltion kaltaisia mielikuvia tiukkapipoisista viranomaisista tonkimassa matkustajien tavaroita. Höpö höpö! Matkailijat ovat Bruneihin tervetulleita, ja se tehtiin heti raja-asemalla selväksi. Passeja tarkistaneet naisvirkailijat innostuivat opettelemaan suomea, olkaa hyvä ja kiitos. Tavaroita ei katsottu, Hymyilevät naiset toivottivat mukavia päiviä harmonisessa Bruneissa ja teroittivat, että alkoholi ei tue harmoniaa.

Yllättäen seurueemme pääosa onnistui myös ostamaan ja nauttimaan alkoholia Bruneissa. Erittäin vaivutunut tarjoilija kertoi kysyttäessä, että tällainen paikka saattaisi hotellistamme löytyä. Klubihuoneen ovessa ei lukenut mitään, mutta sisällä oli paljon ei-muslimeja kiinalaisia tupakkia polttelemassa ja miestä väkevämpää nautiskelemassa. Savukkeet kuuluvat tuotteisiin, joita ei voi Bruneihin tuoda.

Brunei on ehkä lähinnä senkaltainen pikkuporvarillinen paratiisi kuin Ruotsi ennen Palmen murhaa. Komeista moskeijoista huolimatta uskonnollisuus ei ole mitenkään hallitseva mielikuva, vaikka hallitsijasuvun hurskautta ei ole syytä epäillä. Komeita ovat mammonan ostoskeskuksetkin, ja autot kiiltävät kilpaa moskeijoiden tapulien kanssa. Maassa tuntuu todella vallitsevan tietty harmonia ja halu pitää pahan maailman huonoimmat piirteet poissa. Rosoa ja kapinailmettä ei ole havaittavissa. Ennakolta oletin Brunein poliisivaltioksi tavalla tai toisella. Se ajatus on nyt kuopattu.

Tiettyä vastakohtaisuutta tuo Brunein pääkaupungin Bandar Sera Begawanin vesikaupunki. Osa kaupunkilaisista on aina rakentanut talonsa paalujen varaan veden yläpuolelle. Tapahan on Kaakkois-Aasiassa varsin yleinen. Sulttaani on tarjonnut näille 30 000 bruneilaiselle valtion maksamaa muuttoa kerrostaloihin, mutta tarjous ei kelpaa.

Vesikaupungissa meillä oli tilaisuus tutustua yhteen kotiin ja sen asukkaisiin, Noin reilun sadan neliön asuntoon ei todellakaan pääse ilman venettä. Asunnon jakoi kolme ruokakuntaa, tusinan verran ihmisiä samaa sukua. Löytyi omia soppia ja yhteisiä oleskelutiloja. Nuori rouva, jolla oli huoneessaan melkoinen kirjasto ja oma tv, osoittautui vesikaupungin oman koulun opettajaksi. Hän ei siis käy maissa kovin usein, kun työmatkatkin tehdään veneellä.

Bruneissa öljy ja varsinkin hyvin nesteytyvä maakaasu ovat vaurauden perustana. Tästä syystä Brunei on pystynyt suojelemaan alkuperäisiä sademetsiään tavallista paremmin. Arkoja nenäapinoita näimme, kaukaa tosin, noin vartin venematkan päässä Brunein liikekeskustasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

0 kommenttia