Kuolleiden kiinalaisten kaupungissa

Manilan erikoisin nähtävyys on varmasti kiinalainen hautausmaa. Kiinalaisia on paljon, ja aina on ollut, joten voisi luulla, että kiinalaisessa hautausmaassa ei olisi mitään eksoottista. Enempää ei voisi olla väärässä.

Kiinalaiset hautausmaat maailmalla ovat monimuotoisempia kuin elävien Chinatownit. Mutta vain Manilassa mikään ei ole kyllin hyvää kuolleille kiinalaisille.

Kiinalaiset kunnioittavat esi-isiään. Se asia tiedetään ikivanhasta han-kulttuurista. Mutta missään he eivät kunnioita esi-isiään niin avokätisesti kuin Filippiineillä. Kriittinen kävijä miettii, onko köyhässä maassa rikkailta kiinalaisilta päässyt mopo karkaamaan käsistä.

Kiinalaisia vähemmistöjä on kaikkialla Etelä-Kiinan meren rannoilla. Paitsi tietysti Singaporessa, jossa ei ole kiinalaista vähemmistöä sen takia, että kiinalaiset ovat enemmistö.

Merenkulkijoita, kauppamiehiä ja viljelijöitä on lähtenyt Manner-Kiinasta aina kun siellä ovat asiat menneet pahasti vinoon. Heitä on Malakan niemellä, Thaimaassa, Vietnamissa, Malesian Borneossa, Bruneissa ja Filippiineillä.

Kiinalaisten ongelma on se, että heillä on taipumusta menestykseen. Sitä ei aina hyvällä katsota. Kiinalaisten exodus on monesti historiassa johtanut samanlaisiin pogromeihin, joukkovainoihin, joilla Itä-Euroopan juutalaisia piinattiin vuosisatoja, ja syytkin ovat jos ei samoja niin ainakin analogisia. Kateus saa       ihmisen tekemään mitä vain.

Toki kiinalaiset myös eristäytyvät omiin yhteisöihinsä ja pitävät omaa kulttuuriaan paikallista parempana, itselleen siis. Miksipä he eivät niin saisi tehdä? Jos he taas sekoittuvat paikalliseen väestöön, kuten Malesian ja Singaporen peranakanit, kiinalais-malaijilaiset, ei sitäkään katsota hyvällä.

Manilan kiinalainen hautausmaa perustettiin Espanjan siirtomaakaudella 1850-luvulla. Se perustettiin siitä yksinkertaisesta syystä, että katolinen kirkko ei yleensä hyväksynyt kiinalaisia multiinsa. Nykyisen prameuden taustalla on selvä sorto.

Nykyään hautausmaa on ympäröity siistillä muurilla ja on tarkkaan vartioitu. Se johtuu siitä, että asunnottomat valtasivat hautoja elämistarkoituksiin.

Siisteissä taloissa siistien katukyltein merkittyjen katujen varsilla, trooppisten puutarhojen varjossa, asuu suurimman osan vuotta siis vain vainajia. Ja kuolleiden taloja useimmat rakennukset ovat enemmän kuin hautoja meikäläisessä merkityksessä. Toki alueelle on haudattu normaaliin tapaan omiin riveihinsä vähävaraisiakin kiinalaisyhteisön jäseniä.

Saimme vartioidulta portilta mukaan innokkaan paikallisoppaan, joka ei itse ollut kiinalainen. Hän saa elantonsa hautausmaan tuntemuksesta, mutta miekkosen ajatukset ja tunteet rikkaita kiinalaissukuja kohtaan olivat vähintään ristiriitaiset.

Selvitettävää oppaalla riitti. Useimmat alueelle haudatut varakkaat kiinalaiset ovat selvästi olleet katolisia. Kristilliset etunimet kiinalaisten sukunimien edessä osoittavat sen. Rooma on kuitenkin kaukana Filippiineistä. Esi-isien vaellusten varrelle osuneita muita uskontoja ei ole heitetty romukoppaan. Buddha, Konfutse ja Jeesus ovat koristeluissa usein ylimpiä kavereita. Taolaiset symbolit ovat myös yleisiä. Tuonpuoleisessa on kaikki viisaus varmasti tarpeen.

Minua liikutti ei-kiinalaisten palomies Robert Tanille lahjoittama hautakappeli. Tan menehtyi tulipalossa pelastaessaan manilalaisten henkiä. Ei mitään rasismia tässä kohtaa. Koskettava on myös marttyyrien halli Liat See Tong. Kuten Singaporessa myös Manilassa japanilainen miehityshallinto vainosi kiinalaisperäisiä
asukkaita 1941-45 ankarasti. Summittaisesti teloitettuja oli paljon. Yhteisön johtohenkilöt tapettiin järjestelmällisemmin. Japanilaiset käyttivät tätä hautausmaata myös yleisempänä vastarintamiesten ja naisten teloituspaikkana.

Jossakin vaiheessa mausoleumien kilpavarustelu on käynnistynyt sukujen välillä. Mitä kalliimpi, sen parempi on. Uusimmat haudat ovat tolkuttoman prameita. Jotkut haudat ovat kolmikerroksisia. Kaikkea löytyy. Ilmastointia, keittiötä, pientä uima-allasta ja jopa parkkipaikka autolle.

Kuten arvata saattaa, kaikkia fasiliteetteja ei ole ajateltu ensisijaisesti vainajien mahdolliseen käyttöön yllättävän herätyksen tullessa. Niistä on hyötyä, kun suku saapuu suurella joukolla patriarkan tai matriarkan haudalle vuoden tärkeinä juhlapäivinä.

Alue on suunnaton. Toista tuntia näitä Manilan siisteimpiä katuja kierrettiin, eikä läheskään kaikkea nähty. Vastaanottokyky loppui kesken symbolien ja koristeiden runsaudessa. Tyylikkyyttä ja hartauttakin alueella on kuten kuvasta näkyy, mutta se tahtoo hukkua paljouteen.

Tuntuu oudolta, että pääomaa sidotaan tuottamattomien ja yliampuvien statussymbolien rakentamiseen, kun muurien toisella puolella on slummi. Mutta kuka menee juuri kuolleen omaiselle sanomaan, millainen hauta olisi hyvän maun mukainen? En minä ainakaan.