Skip navigation.
Home

Miksi seitsemän veljestä?

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on yksi tutkituimpia kirjojamme. Vuosien varrella on tutkittu sen sanastoa, sen kuvaamaa talonpoikaista etelä-hämäläistä elämää ja onpa selvitetty kirjan orgaanisia ihmisen ääniä kuvaavia onomatopoeettisia verbejä sekä niiden unkarinkielisiä käännöksiä. Alexis Stenvallin lyhyeksi jäänyt elämäkin tunnetaan – jollei nyt tunnin tarkkuudella, niin lähes viikon ja joiltain osin jopa päivän tarkkuudella. Mutta yhteen asiaan ei vastausta löydy: miksi seitsemän veljeksen veljeksiä on juuri seitsemän?

Seitsemää pidetään täydellisyyden lukuna ja se esiintyy monissa uskonnollisissa ja mystisissä järjestelmissä. Pohjois-Amerikan intiaaneilta tunnetaan myytti seitsemästä veljeksestä, jotka olivat taivaan jumalia. Vanhin heistä oli ukkosen jumala ja myös vahvin heistä. Näitä voimia pelätessään muut kuusi veljestä kehittivät salajuonen, jolla vanhin veljeksistä saatiin houkuteltua kaukaiselle saarelle. Ja siellä hän jyrisee yhä.

Intialaisessa mytologiassa kauppias Bolandalla ja hänen vaimollaan Yasavatilla oli seitsemän poikaa, jotka uhrasivat Buddhalle päästäkseen jumaliksi. Kreikkalaisessa mytologiassa auringon jumala Helioksella ja Rhodoksella oli seitsemän poikaa. Katolisessa pyhimyskalenterissa on maininta seitsemästä veljeksestä, mutta kyseessä on vain sattumalta samalle päivälle osuneiden seitsemän marttyyrin niputus, ei oikea veljessarja.

Raamatusta löytyy seitsemän luomisen päivää, Kainin seitsenkertainen kosto, Nooan arkin seitsemän paria jokaista eläintä, seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa lehmää, seitsemän karitsaa, seitsemän pasuunaa, seitsemän enkeliä ja vihdoin myös seitsemän veljestä. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa fariseukset tenttaavat Jeesusta ylösnousemuksesta ja yksi kysymyksistä liittyy seitsemään veljekseen, jotka kaikki ovat vuorollaan naimisissa saman naisen kanssa. Tässä alkaa jo olla aistittavissa tuttua impivaaralaista Venlan haikailun kaikua, mutta kyse on vain viittauksesta, joten ei tässäkään ole sen kummempaa syvyyttä.

Myös muussa kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa seitsemän veljestä on tuttu jengi. J.R.R. Tolkienin Tarussa Sormusten herrassa haltijoilla Fëanor and Nerdanel on seitsemän poikaa. Elokuvaohjaaja John Woo on luonut modernin toimintasarjakuvan nimeltä Seven Brothers. Ja 1950-luvun Hollywood-musikaali Seven Brides for Seven Brothers etsi seitsemää morsianta seitsemälle tukkilaisveljekselle, ja se on rankattu maailman 21:ksi parhaaksi musikaalielokuvaksi.

Seitsemän veljestä on siis tarunhohtoinen nippu, mutta aivan erikoisen vahva maine on seitsemännen pojan seitsemännellä pojalla. Hän on kansanuskomuksissa ja okkultismissa myyttisten hahmojen hahmo, joka osaa lukea ajatuksia, ennustaa sateen, herättää kuolleista ja parantaa sairaita, kuten bluesmies Willie Dixon luettelee kappaleessaan The Seventh Son.

Mikään näistä ei tarjoa suoranaista johtolankaan Seitsemän veljeksen määrään, muuten kuin että seitsemän on klassinen ja harmoninen luku. Unohdetaan siis myytit ja uskomukset ja sukelletaan Aleksis Kiven realistiseen talonpoikaismaailmaan teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurmeen kanssa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Seitsemän veljestä myös Makkabilaiskirjoissa

Aristoteleen kantapäässä 9.10. viitattiin mm. evankeliumien mainitsemaan seitsemään veljekseen. Tämä on hyvinkin voinut olla Aleksis Kivellä esikuvana. Mutta Raamatusta löytyy myös toinen mahdollinen esikuva. Tässä tapauksessa morsiamen tai vaimon tilalla on veljesten äiti.

Apokryfikirjoihin kuuluva Toinen Makkabilaiskirja kertoo seitsemästä veljeksestä ja heidän äidistään, jotka kuningas vangitsi. Kuningas pakotti heidät syömään sianlihaa, joka oli Mooseksen laissa kielletty. Uhkausta terästettiin kidutuksella. Kuitenkin he kaikki pysyivät uskollisina kuolemaan asti, vaikka kuningas surmasi heidät yksitellen toistensa nähden. (2. Makk. 6-7)

Ns. Vanhaan Pipliaan, jota käytettiin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvullakin, kuuluivat myös apokryfikirjat. Niiden sisältämät kertomukset tunnettiin kansan keskuudessa varsin hyvin.

Kauko Puottula