Avaruudentutkimuksen sivutuotteet

Konjunktio eli sidesana on kielitieteellinen termi, joka tarkoittaa sanaa, joka yhdistää lauseita tai sanoja. Konjunktio on kuitenkin myös tähtitieteellinen termi. Kun vaikkapa Aurinko ja Saturnus ovat Maasta katsoen samassa linjassa, sanotaan, että Saturnus on konjunktiossa.

Tänä vuonna kolme historiallista taivaantutkimuksen merkkipaalua ovat eräänlaisessa historiallisessa konjunktiossa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta ensimmäisestä kuulennosta ja neljä vuosisataa sekä siitä kun Galileo Galilei tutki taivaankappaleita ensimmäisiä kertoja kaukoputkella että siitä kun Johannes Kepler julkaisi teoksensa Astronomia Nova.

Aikoinaan ihmiset olivat vakuuttuneita siitä, että tähdet vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme jumalien tavoin. Moni alkuaikojen astronomi oli myös astrologi ja muutenkin monet arjen askareista ajoitettiin tarkasti eri taivaankappaleiden liikkeiden mukaan. Nykyään tähtitiede on tutkimusala muiden joukossa, mutta erilaiset luotaimet ja kaikensorttisten mönkijöiden välittämät tiedot avaruuden paikoista ovat niin paljon yleisempiä kuin milloinkaan aikaisemmin, että tähtitiede edistyy vauhdilla ja uudistaa vähän väliä käsitystämme maailmankaikkeudesta. Samalla sen sanastoa tihkuu arkikieleemme.

60-luvun lopun kuulennot opettivat meille tekokuuta merkitsevän sanan sputnik, vakiinnuttivat raketeille nimen Apollo ja levittivät kaikelle kansalle sen, mikä on kuumoduli. Pian tähtitiede toi yleiseen tajuntaan kasaan romahtaneen tähden nimen musta aukko, mille termille löytyi arkista käyttöä kaikkialla, missä kammat ja kuulakynät katoavat jälkiä jättämättä.

Maailmankaikkeutemme syntyyn viittaavaa alkuräjähdystä tarkoittava termi big bang syntyi jo vähän toisen maailmansodan jälkeen, kun alkuräjähdysteoriaa vastustanut astronomi Fred Hoyle kuvaili teoriaa radiolähetyksessä pilkallisesti sanoilla big bang. Eikä kannata unohtaa myöskään USA:n avaruusvirasto NASA:n 1981 lentonsa aloittaneita lentolaitteita avaruussukkuloita, joiden avulla on mm. rakennettu kansainvälinen avaruusasema ISS. Viimeistään laulajatar Kikan kappale Sukkula Venukseen toi planetaarisen tutkimuksen jokamiehen tajuntaan.

Viime vuosien astronominen tutkimus on keskittynyt paitsi lähiplaneettojen tutkimiseen vaikkapa marsmönkijöillä myös yhä enemmän aurinkokunnan ulkopuolisten planeettajärjestelmien etsimiseen. Niinpä muiden tähtien kuin oman Aurinkomme ympärillä pyöriviä kiertolaisia merkitsevä sana eksoplaneetta on tuttu yhä useammalle, onhan niitä löydetty tähän mennessä jo 373 kappaletta, vaikka ensimmäinen varma havainto tehtiin vasta 1992. Eikä olisi mikään ihme, vaikka hämmentävät tutkimustulokset siitä, miten valtaosa universumin koostumuksesta koostuu pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta alkaisivat kiehtoa arkikielen käyttäjiä.

Yksi tärkeimmistä tähtitieteen popularisoijista viime vuosina on varmasti maata jo vuodesta 1990 kiertänyt Hubble-teleskooppi, joka kykenee kuvaamaan taivasta ilman että ilmakehä vääristelee valonsäteiden kulkua. Hubblen kuvat ovat teräviä, värikkäitä ja sadunomaisia, eikä niissä ole jälkeäkään harmaudesta. Mutta miksi teleskoopin nimi on Hubble? Mitä teleskooppien, tekokuiden ja luotainten nimet kertovat meille tähtitieteen historiasta? Tietokirjailija Markus Hotakainen selvittää.
– – –
aristoteles(at)yle.fi