Tänään puhumme Aristoteleen kantapäässä suomen kielen lainasanoista. Ilmaisu lainasana on hieman epätarkka, sillä lainasanat eivät ole meillä lainassa, niitä ei tarvitse palauttaa. Kun vaikkapa papukaija on vakiintunut suomen kieleen, se on ihan yhtä paljon suomea kuin aito suomalainen sana hirvi.
Välillä lainasanojen vakiintuminen on epäloogista. Miksi auto ei ole voimavaunu, mutta telefooni onkin puhelin? Jos olisimme aina puhuneet telefoonista, sana puhelin voisi tuntua jopa hieman lapselliselta. Sanoihin tottuu. Puhelimella soittamista tarkoittava puhelointi ei sen sijaan jäänyt suomen kieleen.
1800-luvulla suomalaiset saivat tietää monista uusista keksinnöistä, joille ei ollut suomenkielisiä sanoja; Silloin ajan henki oli nationalismi, sanoja keksittiin itse. Elektrisiteetistä tuli sähkö, plastiikista muovi. Tietokone ei ole kompuutteri, mutta deodorantti jäi hankalaan muotoonsa, eikä meillä laiteta kainaloon kieppiä, kuten joku ehdotti.
Nykyään omien sanojen keksimisessä ollaan laiskempia – tai sitten sitä pidetään tarpeettomana – internet-kieli tulee lähes pelkästään englannista, eikä kukaan edes ole yrittänyt keksiä vaikkapa blogille suomenkielistä vastinetta. Chättääminen mesessä on coolia. Jos nyt elettäisiin vaikka sadan vuoden takaisessa kansallisuustunteen hengessä; tietotekniikkasanastolle keksittäisiin vaikka väkisin aitosuomalaisia vastineita. Internet voisi olla vaikka maailmanverkko.
Suomestakin lainataan sanoja, ainakin suomenruotsiin. Kun helsinkiläinen suomenruotsalainen taivuttaa kiva –sanaa muotoon kiva, kivogare, kivogast, siitä on tullut jo oma sana ruotsiin.
Välillä sanalainojen käyttö on välillä välttämätöntä; kun suomen kielestä ei löydy vastaavaa, eksaktia sanaa. Ehkä englanninkielisessä maailmassa on enemmän playboyta kuin Suomessa, koska suomen rattopoika-yritelmä samalle sanalle kuulostaa huomattavasti kömpelömmältä. Ammattikielessä sanalainoja käytetään paljon.
Välillä ihmiset käyttävät ihan vaan hienostellakseen vokabulaarissaan fiinimpiä sanoja; välillä se saattaa olla myös vallanpitäjien vallankäyttöä. Kun käyttää tarpeeksi monimutkaisia sanoja, yleisö ei välttämättä huomaa että puhuja ei oikeasti sano mitään.
Miksi joku sana lainautuu, miksi toinen ei? Kalevi Koukkunen on etymologi, sanan tosi merkityksen selittäjä.
