Mitä vähemmän tunnemme menneisyyttä, sitä piittaamattomammin suhtaudumme sen merkitykseen meidän elämäämme. Toisaalta hieno asia on se, että mitä huonommin tunnemme menneisyyden, sen enemmän meillä on uutta opittavaa historiasta. Tällä kertaa uusia tuulahduksia historiasta välittää meille vanha ystävämme VPK. Hän kirjoittaa meille näin:
Pitkän linjan pilkunviilaajana tunnen aina vereni kuumemmaksi, kun kirjoittaja, joka muuten yrittää käydä sivistyneestä, yrittää juottaa jollekulle "karvasta kalkkia".
Hiljattain samaa ainetta tarjosi Helsingin Sanomien taloustoimittaja Juhana
Rossi Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajalle Ben Bernankelle "Näkökulma" -kolumnissaan otsikolla "Ben juo katkeran kalkin loppuun asti", kas näin:
Todennäköisesti Bernanke juo koronalennuksen katkeran kalkin viimeistä
pisaraa myöten ja toivoo, että inflaatio pysyy aisoissa.
Mitenkähän tuo mahtaa onnistua. Saattaa olla, että "kalkki" tarttuu kurkkuun jo ennen viimeistä pisaraa. "Katkeralla kalkilla" kun ei tarkoiteta mitään litkua vaan astiaa, esimerkiksi maljaa tai -pikaria, kreikaksi khalkos, latinaksi calix, esimerkiksi sellaista, mistä Sokrates otti myrkkynsä. Hän tyhjensi katkeran kalkin, ei juonut kalkkia.
Näin voi sivistynyt taloustoimittajakin aina nauttia lisäsivistyksen ilahduttavasta eliksiiristä! Rangaistukseksi fraasirikostuomioistuimemme määrää talousskribenttimme viettämään joka viikko kalkkipäivää ja tyhjentämään tällöin koko kalkkipussin!
- - -
aristoteles(at)yle.fi
