Juhlavassa tyylilajissa on aina olemassa se vaara, jota suomalainen sanaparsi luonnehtii: joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Jos ylevässä sävyssä tekee yhdenkin särön, tulos lässähtää kuin pannukakku.
Näin voi käydä harjaantuneellekin kirjoittajalle. Hyvä esimerkki tästä on kuulijanimimerkkimme Nimettömän lähettämä pätkä Panu Rajalan uudesta Mika Waltaria koskevasta kirjasta Unio Mystica. Rajala tyylittelee Ihmiskunnan viholliset -romaania kuvatessaan näin:
Keisari Neron henkilöhahmo heittää oman pitkän ja kirkkaan varjonsa sekä valtakuntaan että romaanin rakennukseen.
Nimimerkki Nimetön ihailee Rajalan luomaa uutta fysikaalista ihmettä, kirkasta varjoa. Aristoteleen kantapään fraasirikosyksikkö ei ole yhtä ihastunut mitä ilmeisimpään fraasitekniseen hutilointirikkeeseen, eikä suostu kuuntelemaan hetkeäkään selityksiä tyyliin: no hitsi kun mä meinasin kirjoittaa niinku pitkästä ja terävästä varjosta, mut eiks terävä ole vähän niinku kirkas, hei kamoon?
Kuulijallamme Nimettömällä seuraavat viikot taas ovat yhtä lukemisen juhlaa, kun hän saa verrattoman kirjapalkintomme, joka on tällä kerralla tietokirjallisuuden virstanpylväs nimeltään Aristoteleen kantapää — fraasirikos ei kannata. Timantintarkkoja lukuhetkiä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi
Kirkas varjo
Olipa varsinainen rikos tuomita Panu Rajala fraasirikoksesta Unio Mysticassa olevan lauseen takia:
"Keisari Neron henkilöhahmo heittää oman pitkän ja kirkkaan varjonsa sekä valtakuntaan että romaanin rakennukseen."
Niin nimimerkille Nimetön kuin itse Aristoteleelle näyttää psykologian varjoteoria olevan tuiki tuntematon käsite. Carl Gustav Jung tarkoittaa varjolla sitä persoonallisuuden osaa, jonka ihminen pyrkii torjumaan ja jopa kokonaan kieltämään, koska ”pimeitä ” puoliaan voi olla mahdotonta hyväksyä osaksi omaa egoa.
Myöhemmät analyytikot puhuvat myös kirkkaan varjon käsitteestä (esim. John Sandford). Ihminen voi tukahduttaa itsessään myös ”hyviä” tunteita, kuten rakkautta, lämpöä ja hellyyttä ja jopa luovuutta, koska ne syystä tai toisesta eivät sovi hänen rakentamaansa minäkuvaan.
Panu Rajala toteaa, että Waltarin ”piirtelemä kuva keisari Nerosta kuulunee monisävyisimpiin hänestä tehtyihin”. Avain on tässä : ”… mutta kaiken takaa Minutuksen (Waltarin minäkertoja) todistus onnistuu poimimaan myös inhimillisiä, yksinäisiä välähdyksiä väärään valtamuottiin istutetusta nuorukaisesta”.
Summa summarum: Rajala käyttää kirkkaan varjon käsitettä erittäin asiantuntevasti!
Maria