Skip navigation.
Home

Metsäjalkainen jättiläinen

|

Kun kuningas Nebukadnessar näki unta jättiläisestä, jolla oli pää kultaa, rinta hopeaa, miehusta pronssia ja jalat rautaa sekä savea, hän pyysi orjaansa Danielia selittämään unen hänelle.

Jättiläinen oli Danielin mukaan Nebukadnessarin valtakunta ja kultainen pää sen kuningas. Se, että jättiläisen jalat olivat sekä rautaa että savea, tarkoitti, että valtakunnan perusta on hauras.

Raamatun tarinalla on karski loppu: Nebukadnessar teki valtansa säilyttääkseen kultapatsaan, jota kaikkien tuli palvoa. Daniel ystävineen kieltäytyi, joten toisinajattelijat heitettiin tuliseen uuniin. Enkeli kuitenkin pelasti heidän henkensä ja he säilyivät vahingoittumattomina.

Miten sitten käy tarinassa, jonka kertomisen aloitti Ajankohtainen kakkonen viime tiistaina. Tohloppilaisten tarina alkoi näillä sanoilla: "Suomen metsäjalka murtumassa. Kuusankoski putosi polvilleen."

Suomi on siis ilmeisesti se metsäjalalla seisova jättiläinen, joka on alkanut murentua Kuusankosken kohdalta, Daniel viisaine ystävineen taas on ilmeisesti Ajankohtaisen kakkosen tiimi ja Nebukadnessar on UPM-Kymmene, joka nyt siis näkee pahaa unta?

Aristoteleen kantapää ojentaa aivot solmussa Viikon fraasirikos –rangaistusmääräyksen Tohloppiin, Ajankohtaisen kakkosen väelle, kas tässä.