Skip navigation.
Home

Isältä pojalle...

|

Kirjapainotaito mullisti ihmisen elämän monella tavalla. Yksi näistä mullistuksista koski suhdettamme perimätietoon. Yli viidensadan vuoden ajan meidän ei ole enää tarvinnut opetella ulkoa isovanhempiemme ja opettajiemme viisauksia, kun olemme voineet lukea ne kirjoista.

Niinpä ymmärryksemme kansanperinteestä on ohutta ja vähäistä. Tämä käy ilmi Itä-Savon maaliskuisesta artikkelista, joka kertoi luonnonmukaisista hoidoista. Jutussa kansanperinteen taitaja Päiviö Kantola sanoi seuraavasti:

Luonnonmukaisia hoitomenetelmiä kohtaan tunnettavien ennakkoluulojen suhteen on tapahtunut kuitenkin vähitellen myös edistystä.
- Ennen kalevalaisen kansanperinteen oppi siirtyi sukurutsauksena eteenpäin. Nykyään näitä oppeja opetetaan jo monilla kursseilla.

Nimimerkki Paukkaukko ihmettelee lähettämänsä leikkeen mukana: onko luonnonmukaisia hoitoja antavien ulkomuodosta jotenkin nähtävissä sukupolvia jatkunut sukurutsa, jotta osaisi varoa.

Aristoteleen kantapään on pakko nostaa kädet pystyyn: emme voi olla täysin varmoja, miten kansanperinnettä Itä-Savossa on lopultakaan välitetty eteenpäin. Fraasirikostuomioistuimemme toivoo kuitenkin, että kyseessä ei ole erittäin arveluttava perinteenlevitysmenetelmä ja seksuaalirikos, vaan aivan tavallinen täydessä ymmärryksessä tehty fraasirikosoikeudenalainen verbaalirikos. Varmuuden vuoksi lätkäisemme Itä-Savon luontaisparantajille tuomion fraasirikoksesta ja heilutamme sellinovea, kas näin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi