Skip navigation.
Home

Ilmianna fraasirikolliset

|

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Viikon fraasirikoksen tekijät nostetaan häpeäpaaluun! Ilmianna fraasirikolliset alla olevista "kommentoi"- tai "vastaa"-linkeistä!

Missä ovat aikaisemmat ilmiannot?
Aikaisempia ilmiantoja voit lukea fraasirikos-arkistosta.

Entä tuomiot? Aristoteleen kantapään fraasirikos-tuomiot löytyvät täältä.

Purkautuvat koirat

Aamulehti uutisoi 16.03.2010 sivulla A04:

"Tulivuoret ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, vähän kuin koirat. Osa purkautuu kuin hammastahna tuubista, osa kuin sampanja ravistellusta pullosta."

Jos koiran käyttäminen tulivuorten luonne-eroja kuvaamaan on kaukaa haettua, mitä onkaan, kun mukaan otetaan vielä niiden purkautuminen? Koiranpurkaukset voivat olla koiranomistajalle arkipäivää, mutta meiltä koirattomilta niiden kuvitteleminen vaatii jo kohtuuttomia ponnistuksia, vähän kuin etanan loikkaa.

Viisastenkiviä käännellään

HS to 15.4.2010 Juttu "Filippiiniläishoitajat odottavat vakavia, mutta eivät vihaisia suomalaisia".
Toimittaja kirjoittaa, että (Hyksin henkilöstöjohtaja Kirsi) Sillanpään mukaan sairaaloiden on käännettävä kaikki viisastenkivet, jotta saavat turvattua sairaanhoitajien saatavuuden myös tulevaisuudessa.

Ennen ymmärrettiin, että kun kaikki kivet ja kannot käännetään, niiden alta etsittävä löytyy ehkä niiden alta. Onko nyt viisastenkivet pantu maahan ylösalaisin, minkä takia sen voi löytää arvottomien joukosta vain tarkistamalla, miltä näyttää kiven piilossa oleva puoli?

Nopeasti vaihtuvat matkakohteet

Kun tulivuori oli purkautunut ja koko Euroopan lentoliikenne saatu sekaisin, uutisoi Ilta-Sanomat 15.4.2010 veikeästi nopeasti vaihtuneesta viikonloppuloman kohteesta otsikoimalla "Tuhkakaaos sekoitti viikonloppuloman: Lontoo vaihtui lennosta Pariisiin". Epäselväksi jäi, vaihdettiinko lentokoneita todella lennon aikana, vai päätettiinkö määränpään vaihtamisesta nopeasti. heko heko.

Leijonaemon asiat

"Jos olisin vastaavassa tilanteessa, minäkin tutkisin ja keksisin kaikennäköisiä menetelmiä. Hän taistelee kuin leijonaemo asiansa puolesta -- ja niin hänen kuuluukin, arvioi syyttäjä Jarmo Valkama MTV:n uutisille."

mtv3.fi Leski testasi veren kuivumista sellissään
Julkaistu 20.04.2010 17:23 (päivitetty 18:25)

Leijonaemo taistelee varmaan enemmän pentujensa kuin "asioidensa" puolesta...

Kesä repii Helsingin kadut taas auki

YLE uutiset 15.04.

Taas se kesä tulee rytinällä, ja samalla tekee tuhojaan. Routahan se taitaa hieman vaikuttaa teiden kuntoon, mutta kesä tuskin ihan noin rajusti käyttäytyy?

Uutisessa tarkoitettiin tällä tietöiden tms. aloittamisesta.

SamiH

Surffaava hai

Ilta-Sanomien ulkomaanuutisotsikko tältä päivältä: "Hai puraisi palan laudasta - jatkoi surffaamista"

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2106197

Toivon totisesti että tämä harvinainen surffaava hai muistaa seuraavalla kerralla ottaa evästä mukaan rannalle, ettei jatkossa tarvitse turvautua laudan syömiseen mikäli nälkä yllättää kesken lainelautailun.

"Amin Asikainen haluaa karistaa tappion kalkin niskastaan"

"- Tavoite on nyt palata voittojen tielle ja karistaa tappion kalkki niskasta."

Ilta-Sanomat 19.4.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=2101509

t. Harri Salminen

Ministeri Vapaavuori "hiekottaa" tietä puurakentamiselle

Ministeri on AsuntoFoorumissaan kannustanut rakentajia puurakentamiseen myös muussa kuin pientalorakentamisessa ja väittänyt, etteivät ministeriön laatimat rakennusmääräykset ole olleet esteenä puurakentamisen yleistymiseen . Näin ministeri (siteeraus ympäristöministeriön tiedotteesta):

"Rakennusmääräykset sinänsä eivät Vapaavuoren mukaan ole olleet hiekoittamassa puurakentamisen tietä."

http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=292919

Mitenhän on? Hiekoitettu tie voisi ehkä olla turvallisempi rakentajille kulkea eteenpäin puurakentamisen tiellä. Joustavat rakennusmääräykset voisivat hyvinkin hiekottaa rakentajan muuten niin liukasta taivalta.

Ministerille lienee jäänyt mieleen pyörimään takavuosien puoluetoverin ja sorakeisarin vaalitunnus "Soraa sosialismin rattaisiin!" Puurakentamisen haasteissa tarvitaan kuitenkin hyvää pitoa edistyksen tiellä.

Kalevassa, sunnuntaina 25.

Kalevassa, sunnuntaina 25. huhtikuuta sivulla 3 otsikon "Herjaa ja tekaistuja kirjeitä" alla lukee
"Haukiputaalla kunnan itsenäisyyden kannattajat ovat puhaltaneet tuulta purjeisiinsa ja käyvät kamppailua nyt niin rajusti, että tunnelmia luonnehditaan jo pahasti ylikuumentuneiksi."

Onkohan kirjoittaja kokeillut, saako purjeveneen liikkeelle puhaltamalla omiin purjeisiinsa? Vai onko vain unohtunut, mistä tuulta purjeisiin saadaan?

Hevosvoimia

Iltalehti 25.4.2010
http://www.iltalehti.fi/autot/2010042511511249_sp.shtml

Autossa on hevosvoimia välillä enemmän ja välillä vähemmän

GSI:tä vie kaksilitrainen 190-hevosvoimainen turbokone, josta irtoaa 230 hevosvoimaa.

Pyörällä perästään

Iltalehti 27.4. sivu 14, alaotsikko:

"Kakkosnelosilla lastattu peräkärry paiskautuu sivuun ja nousee kahdelle pyörälle."

Jutun kuvasta käy kuitenkin ilmi, että peräkärryssä on vain kaksi pyörää. Ilmeisesti otsikon tekijä on katsonut 1980-luvulla liian paljon Ritari Ässä -televisiosarjaa, josta hänelle on syntynyt käsitys, että kahdella pyörällä liikkumista on se, että osa liikkuvan esineen pyöristä on irti maasta.

Poliisikoira rikoksentekovälineenä

Sanomalehti Kaleva kirjoittaa 30.4.2010:
"Perjantain vastainen yö oli kiireinen Oulun poliisilla. Poliisi muun muassa ajoi takaa autolla kaahannutta nuorukaista Tyrnävällä ja nappasi kiinni poliisikoiran avulla autovarkautta yrittäneet miehet."

Kiinnostaisi tietää tarkemmin millaisena apuvälineenä autovaras käytti poliisikoiraa, sekä miten koira reagoi poliisin saapumiseen (totteliko mieluummin rosvoa vai poliisia).

Poliisin toimintaa rahoitetaan pullonpalautuksella?

Vappu-krapulasta kärsivä henkilö saattaa ensin sellaisen kuvan saada Iltalehden otsikosta "Poliiseja heiteltiin pulloilla mielenosoituksessa - 14 otettiin kiinni"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010043011574404_uu.shtml

Kehitys

Tietoviikon artikkeli 2.5.2010
Nettipioneeri Julf Helsingius: "Microsoftin liiketoiminta on kuollutta"
http://www.tietoviikko.fi/alan_mesta/article390886.ece

Helsingius pohtii: ”On hirveän kovaa työtä pysyä siinä partakoneen terällä, olla edellä muita."

Partaveitsistä on siirrytty partakoneisiin ja haastateltu on varmaan hyvin seurannut aikaansa, mutta partakoneen vierekkäiset ja käytössä turvalliset terät vaikuttavat vähän oudolta valinnalta tässä asiayhteydessä.

Karu kohtalo

Helsingin Sanomat julkaisi 25.4.2010 verkkosivuillaan uutisen otsikolla:

"Mies kuoli törmäyksessä armeijan autoon Raaseporissa"

Tämän onnettomuuden uhrilla on ollut karu kohtalo menehtyä armeijan kuorma-autoon. Otsikko ei kuitenkaan kerro oliko kyseinen henkilö törmäyshetkellä auton ohjaamossa vai kenties sitäkin karummassa tavaratilassa.

Eläviä kuolleita

Helsingin Sanomat 8.5.2010 verkkosivuillaan aiheesta "Vainajien muistoksi laitetut verkkosivut yhä suositumpia" kertoo että "Vainajan muistoksi tehdyille verkkosivuille voi laittaa kuvia vainajasta tämän vielä eläessä ja hautajaisista."
Kuulostaa tökerölle kauhuelokuvalle...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vainajien+muistoksi+laitetut+verkkosivut+yhä+suositumpia/1135256700252

Tassut veressä?

Koiramme- lehdessä 3/2010 sivulla 46 kuvataan sitä kuinka Rolle-koirasta tuli ihmiselle hyvin tärkeä: "Rolle kietoi miehen sydämen karvaisten tassujensa ympärille". Auts! Ilmeisesti tässä on yritetty muuntaa ihmisen anatomiaan sopiva jonkun kietominen pikkurillin ympärille koiran tassuihin sopivammaksi sanonnaksi. Valitettavasti lopputulos tuo mieleen lähinnä verisen eläimen raatelemassa auki miesparan rintakehää!

"Kultaunssi on taas

"Kultaunssi on taas arvokkaampi kuin painonsa kultaa"

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/05/kultaunssi_on_taas_arvokkaampi_kuin_painonsa_kultaa_1675641.html

Jaahas, että kannattaisi myydä kultaunssit pois ja ostaa kultaa tilalle, jakaa se unsseiksi ja myydä taas uudelleen ja ostaa lisää kultaa. Ja niin edelleen.

Äimänkö käkenäkö

-Olen ihan raivonkäkenä tässä kohdin, sillä me soitettiin siellä melkein 70 minuuttia, Neumann kertoo tuohtuneena.

Iltalehti.fi
Neumann raivostui
Tiistai 11.5.2010 klo 15.35

Olla strategisesti jotain mieltä

"Fox-studiossa ollaan strategisesti sitä mieltä, että todennäköisesti tänä vuonna ei tule 3d-elokuvia Blu-ray-levitykseen."

http://www.taloussanomat.fi/kulutustavarat/2010/05/14/tassa-televisiossa-maksat-turhasta/20106853/12

Veteen piirrettyä

Kari Jalonen sanoi YLE:n teksti-tv:n mukaan: Peli kerrallaan mennään. Mitään ei ole kirjoitettu veteen.

Onnittelut Jaloselle jämäkästä kommentista, onhan se aina ollut vahva tahdonilmaus kun kirjoittaa veteen. Ehkä hän kuitenkin tavoitteli ilmaisua kiveen hakattu ja sekoitti sen veteen piirrettyyn viivaan.

Menen ali sieltä missä aita on matalin.

Iltalehden verkkosivuilta perjantaina 14.5.2010:

"Alan Wake asettaa oman lajityyppinsä riman niin korkealle, että suurimmalle osalle kilpailijoista jää tehtäväksi alittaa se limboamalla."

http://www.iltalehti.fi/digi/2010050911632068_du.shtml

Siasta tehty kirves?

Lyhyt uutinen, mutta jätti kertomatta, oliko kirves todella tehty siasta. Tärkein siis puuttui. Lähteenä Kainuun Sanomain nettilehti (Päivitetty 15.5. 23:31, julkaistu 15.5. 21:36)

"Mies löi naista kirveen kamaralla

Miehen ja naisen välinen riita rivitalon piha-alueella Paltamossa päättyi sairaalareissuun lauantaina aamuyöllä.

Paltamolainen, vuonna 1962 syntynyt mies löi naista riidan aikana pienikokoisen kirveen kamaralla päähän. Nainen kuljetettiin hoitoon Kainuun keskussairaalaan Kajaaniin. Iskusta aiheutunut haava vaati muutaman tikin.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. KS"

"Hauskat" kotivideoiden kommentit

Haluaisin ilmiantaa pahamaineisen ja vaarallisen fraasirikollisen: "Hauskat kotivideot" -ohjelman juontajan Sampo Marjomaan, jonka kommentit "hauskojen" kotivideoiden välillä ovat korviaraastavaa kuunneltavaa. Hänen fraasirikkomuksensa ovat toistuvuudessaan kaukana ironisesta tai näppärästä verbaliikasta. Ehkä Aristoteleen iskuryhmä voisi haastatella häntä ja selvittää perinpohjaisesti taustat ja motiivit moiseen?

Meille voi edelleen tulla lankoja pitkin.

Olen Kantapään kanssa hieman eri mieltä tästä asiasta.
Meillä tulee taloon edelleen kaksi kaapelia, niitä vanhoja kuparisia puhelinkaapeleita.
Toisessa on kiinni ADSL, toisessa vanha kunnon lankapuhelin.
Kyllä niitä pitkin voi tulla!
Eikä niitä kaapeleita kukaan poiskaan pura, vaikka nettiyhteys olisikin ainoastaan langaton mokkula ja puhelimet pelkkiä kännyköitä. Kaapelit jäävät.
Ja kun joku haluaa tulla "lankoja pitkin", niin terve tuloa! Taloon asti pääsevät. Tuleminen stoppaa kai stöpseliin.
Tässä täytyy ottaa huomioon sekin, että vaikka tuleminen lähtisi liikkeelle "kenttää pitkin" niin sisälle taloon tullaan joka tapauksessa "lankoja pitkin". Nykyisin ehkä yhä useammin tullaan "valokaapelia pitkin".
Pitäisiköhän säätää laki, että jokaisessa talossa tai ainakin taloyhtiön kerhohuoneessa tulisi aina säilyttää yksi pakollinen lanka, jota pitkin voisi tulla ja mennä?
Jynkka.

Tänä aamuna 22.5.10

Tänä aamuna 22.5.10 Aamutv:ssä toimittaja kertoi Olli Luukkaisen OAJ:n puheenjohtajaksi nimittämiseen liittyen: Hän ei voi kuitenkaan ruveta paukuttelemaan muskeleitaan.
Tämä särähti kielikorvaani pahemman kerran. Mikä on saanut henkselit vaihtumaan muskeleihin?

Nimim. "Vanamo"

Silmäkipu

HS - verkkoliite 23.5.2010:

"Poliisin silmä sattui puolen yön maissa Citymarketin pihalla liikkuneeseen kilvettömään henkilöautoon. Poliisin lähestyessä auto pyrki karkuun."

Nyt on silmä kipeä. Auto varmaankin lopetettiin.

http://yle.fi/alueet/lahti/20

http://yle.fi/alueet/lahti/2010/04/apulannan_sipe_on_saanut_rakentaa_ekotaloaan_rauhassa_1604892.html

Artikkelissa kirjoitetaan: "Mitään aikataulua en laatinut, koska meininki on se, että tämä tehdään niin kuin kuvissa on esitetty, ja niin hyvin kuin mahdollista. Kelloa vastaan ei siis parane taistella, ynnäilee Sipe."

Tästä on toimitus kuitenkin oikaissut otsikon "Ekologista kotikoloa ei rakenneta kello kaulassa".

Mot; mitä se tarkkaan ottaen onkaan.

Tänään totesi Kantapää että
"MOT = Mikä oli todistettavaa"
Sehän on:
"MOT = Mikä oli todistettava"
Nimim:
Quot Erat Demonstrandum.

Yhtä-äkkiä, yht'äkkiä, vaiko vanha kunnon yhtäkkiä?

HS kirjoittaa: "Näin Red Bullin kakoisjohto vaihtui yhtä-äkkiä McLarenin kaksoisjohdoksi."

McLarenin kaksoisjohto taisikin "yhtäkkiä" jättää HS:n toimittajan kakomaan Red Bullia kurkustaan.

http://www.hs.fi/urheilu/formula1/artikkeli/Red+Bullit+kolaroivat+kaksoisjohdossa+keskenään/1135257199004 (HS.fi, 30.05.)

Syy sille, miksi puhuttiin

Syy sille, miksi puhuttiin kauniista kädestä, eikä kauniisti käteen ottamisesta, on siinä, että ennen puhuttiin kauniista kädestä ja ns. paskakädestä. Viimeksimainitun yleensä ollessa vasen käsi, jolla hoidettiin hieman likaisemmat asiat. Yleensä siis oikea käsi oli se ns. kaunis käsi, jolla saattoi syödä.

Aforismiko?

KTK:n Aktiivitiedote n:o 9 31.5.2010 sisälsi seuraavan kielikorvaan särähtävän Marita Engbergin lausuman.
"Kun hehku alkaa hyytyä,on syytä panna pökköä pesään"

Nyt voikin odotella jännityksellä juhannuskokon hyytymistä!

Nimim. "huutavan ääni korvissa"

Sytytetään säästöliekki

Helsingin Uutiset, viikonvaihde 29. - 30. toukokuuta 2010:

"Helsingin kaupunki aikoo sytyttää säästöliekin sosiaalitoimen palveluissa."

Meillä maalla säästöliekki ei ollut uusi liekki, joka sytytettiin, vaan se oli ennestään palavan liekin pienentämisen tulos.

Linnanmäki hukkasi joka viidennen koululaisen

Lasten Päivän Säätiön luulisi pitävän hyvää huolta lapsista. Taloussanomien otsikko hätkähdytti:

"Linnanmäki hukkasi joka viidennen koululaisen"

http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/06/04/linnanmaki-hukkasi-joka-viidennen-koululaisen/20108007/12

Minne moiset määrät hukkuneita koululaisia säilötään? Eikö heitä kaivata koteihinsa? Käytetäänkö heitä jopa lapsityövoimana?

uhkaavaa

Hesari tänään:
"Sveitsiläismies uhkaa saada rottinkipiiskaa Singaporessa"
Uhkailevat turistitko pelottaisivat matkailuväkeä, eipä taida onnistua.

Nyt otti ohraleipä

Nyt otti ohrapuuro, totesin aamiaspöydässä, ja vaimo oikaisi, että se on kyllä leipä.

Mutta miksi otti ohraleipä? Onko ohraleipä ollut aliarvostettua ja miksi näin? Vai mistä on kyse? Mistä sanonta on peräisin? Sanonnassa on alkusointu, mutta vain seitsemän tavua, ei siis näytä Kalevalalta?

Paa piippuun

Kepun puheenjohtajakandidaatti Timo Kaunisto kertoo Helsingin sanomissa 7.6.2010, että "Pohjanmaalla on tehty aina ryhmäpäätöksiä, mutta nyt ei puoluesihteeriasiassa ole yhteen piippuun ajamista."

Käärmettä on perinteisesti ajettu pyssyyn, eikä piippuun. Toisaalta yhteen hiileen on pyritty puhaltamaan yhteistyön parantamiseksi. Kauniston yhdistää innovatiivisesti nämä kaksi ja lisää sekaan näppärästi vieläpä piipun!

Maradona nousi kuolleista

Ilta-Sanomien jalkapallon MM-kisaliitessä (ilmestyi 1.6.2010) Mikko Knuuttila kirjoittaa otsikolla "Pelastus vai kadotus?" Argentiinan maajoukkuetta valmentavan jalkapallolegenda Diego Armando Maradonan monivaiheisesta elämästä menestyksineen ja huumeongelmineen. Tammikuussa 2001 Maradona joutui rankan kokaiinin käytön ja ylensyönnin vuoksi sairaalaan. Knuuttila kirjoittaa sairaalassa käynnistä seuraavaa:

"Hengitysvaikeuksista kärsinyt Maradona kiidätettiin tehohoitoon Buenos Airesissa. Hän ehti jo kuolla, mutta elvytys pelasti."

Näissä MM-kisoissa veikkaajan kannattanee sijoittaa rahansa Argentiinan joukkueeseen. Tämän tiedon perusteella luulisi, että tavallisista kuolevaisista ei heille ole vastusta.

Nimim. Freestyler

todellista elämää

Urheilutoimittajien alkuvoimaista ilmaisua en voi olla ihastelematta. Urheilupiireissä osataan elää! Toimittaja Erkka V. Lehtola kirjoittaa Helsingin Sanomissa (uheilu)10. kesäkuuta otsikolla "Ihana MM-kisahumala:

"Vesi nousee kielelle, verenkierto kiihtyy, aistit valpastuvat: MM-turnaus alkaa huomenna! Edessä on futisfanin kuherruskuukausi ja märkä uni. Kohta saa hoiperrella viikkoja tukevassa kisahumalassa".

Nyt ymmärrän, miksi elämäni tuntuu valjulta. Tekstin innoittamana aion ryhdistäytä ja hankkia itselleni elämän. Ostan liput urheilukatsomoon! Maksoi mitä maksoi.

Alpo Wäänänen
Helsinki

Tulikaste

140-vuotiaan Lähivakuutus Karjalan johtaja sai tulikasteensa oltuaan päivän töissä 1979.

...

Tulikasteensa Siivonen sai, kun Lieksan kirkko paloi vuoden 1979 ensimmäisen päivän jälkeen.

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_Talous/ilmastonmuutos_huolena_vakuutusalalla_6274496.html

Kipinä on lähtenyt jo hyvin pienenä

Marko Björs muistuttaa: -Hevonen ei ole lemmikki!
12.06.2010
Radionova.fi

Marko Björs muistuttaa: -Hevonen ei ole lemmikki!
Marko Björsin kipinä hevosiin on lähtenyt jo hyvin pienenä.

Marko Björsin kipinä hevosiin on lähtenyt jo hyvin pienenä. Markon enolla oli ravihevosia, eikä Markolla ollut lapsena aikaa jäädä kuuluisan säveltäjä -isoisänsä oppiin, vaan Vaasaan päästyään Marko suuntasi suoraan tallille. 7-vuotiaana Marko pääsi alkeiskurssille, ja on sillä tiellä edelleen.

- Mun mielestä on ihan mieletöntä että niinkin isoa luontokappaletta pystyy hallitsemaan. Ja ennen kaikkea se, että se ei tapahdu kurittamalla tai pakottamalla vaan saada laumanjohtajan asema, niin että se hevonen katsoo sua ylöspäin ja tekee pienillä käskyillä mitä sä pyydät. Aion ratsastaaa niin kauan kun pääsen itse selkään.

Marko Björs myös muistuttaa että hevoset eivät ole lemmikkejä. Hevonen on luonnossa saaliseläin ja ihminen saalistaja. Björs kuvailee hevosta ennemminkin sanoilla "uljas, upea urheilutoveri".

-Hevonen voi olla säikähtäessään hyvin vaarallinen. Jos nuori lähtee hevosen kanssa yksin maastoon ja hevonen säikähtää esimerkiksi hirveä, se voi pillastua ja juosta vaikka auton alle ja siitä tulee pahaa jälkeä.

Uhkarohkeus kostautuu myös helposti, mutta hevonen aistii myös arkuuden. Silloin olisi hyvä totutella hevosiin kokeneen ihmisen kanssa.

-Hevonen ei tahallaan halua tehdä ihmiselle pahaa, eikä purra tai potkia. Aina jos hevonen puree tai potkii, sille on tapahtunut jotain ikävää tai käsittelijä ei kohtele sitä oikein.

Marko kilpailee edelleen itse aktiivisesti, kuten on tehnyt 8-vuotiaasta asti. Marko kertoo, että hevosen kouluttamiseen kuluu oma aikansa, 3-vuotiaan hevosen ratsuksi opettaminen kestää nelisen vuotta, ja siitä kansainväliselle tasolle on vähintään sama matka.

-Hevosen ylläpitäminen ja kilpaileminen on todella kallista. Yhden Grand Prix -hevosen kouluttaminen maksaa yhden formulan verran. Eri ikäisiä hevosia ei voi olla montaa vierekkäin, tai sitten täytyy olla miljonääri! Marko päättää.

Ju-kka

2010-luvun puoliväli

Olen Aristoteleen kantapään toimittajien ja kuuntelija "Keijon" kanssa eri mieltä ilmauksesta "2010-luvun puoliväli". Tarkkaanottaen 2010-luvun puoliväli on kesä- ja heinäkuun vaihteessa tänä vuonna, kun vuosi 2010 on "puolessa välissä".
Ohjelmassa väitettiin myös, että 2010-luvun puoliväli olisi vasta vuonna 2015, mikä ei voi pitää paikkansa, sillä nyt elämme 2000-luvun toista vuosikymmentä, kun ensimmäinen päättyi vuonna 2010. Ilmaus "2010-luvun puoliväli" ei voi tarkoittaa vuotta 2015, sillä "viisitoista" sananmukaiseti tarkoittaa viidettä toisesta kymmenestä - silloin siis elämme jo toista vuosikymmentä! Ilmaus 2000-luvun puoliväli mielestäni tarkoittaa silloin kesä-heinäkuun vaihdetta vuonna 2000.
Aiemmin korjaamanne ilmaus "2010-luvun puoliväli" sattuu siis vuoden 2005 tienoille, kun taas 2015 on 2000-luvun toisen vuosikymmen puoliväli eli 2020-luvun puoliväli.

Tauno

Kuka syö ja mitä?

Helsingin Sanomissa (12.6.) urheilusivulla B9 on monella tavalla ymmärrettä otsikko: "Norsu söi USA:n bussin tiellä". Norsu ei kuitenkaan syönyt bussia, kuten ensin saattaisi luulla, vaan puita tien vieressä. Paremminkin otsikon voisi siis muotoilla.

Norsu vaihtoi teknoon

Etelä-Afrikan norsuille ei enää kasvillisuus riitä. Nyt pistetään poskeen bussejakin. Todellako ?

HeSa otsikoi 12.06.2010 : 'Norsu söi USA:n bussin tiellä'.

Bussi oli USA:n MM-jalkapallojoukkuueen. Huolestunut lukija jo pohtii, miten bussin matkustajien mahtoi käydä norsun syödessä bussia . Joukkue kuitenkin vain myöhästyi harjoituksista, koska bussin tiellä seisoskellut norsu nautiskeli tien vieressä olevan puun antimista.

Toivottavasti jalkapallokuume ei tartu lehden muiden toimittajien otsikointiin.

Ellu

Perättäin = perä kerrallaan?

Yhä useammin urheiluselostajien mukaan jalkapallojoukkue on voittanut x ottelua perättäin. Miltähän se näyttäisi? Minun kielikorvani mukaan oikea ilmaisu olisi peräkkäin. Vai voisiko tätä kysyä joltakulta kasvottain?

tulipalo kolarissa

Kalevan (14.7.2010) kotimaan uutisissa oli hätkähdyttävä otsikko: "Rivitalo tuhoutui Kolarissa". Jutun teksti paljasti kuitenkin heti, ettei kyseessä suinkaan ollut liikenneonnettomuus, vaan tulipalo Kolari-nimisellä paikkakunnalla.

Mari S.

Mies julistettu kuoliaaksi

Iltasanomien verkkolehdessä maanantaina 14.6 esitetään hätkähdyttävä uutinen piippuun muumioituneesta miehestä. Siinä kerrotaan mm. näin:

"Poliisi epäilee, että kyseessä on 1953 syntynyt mies. Kyseinen mies on julistettu kuoliaaksi 2000-luvun alussa."

Hätkähdyttäväksi tapahtuman tekee piippuun muumioitumisen lisäksi ennenkuulumaton ilmiö, jossa mies on saatu pelkästään julistamalla kuoliaaksi. Siis ilman fyysistä väkivaltaa, kuten iskemistä, kuristamista ja niin edelleen.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2198663

Tappavaa julistusta

Ilta-Sanomat kertoo 14.06. purettavasta savupiipusta löytyneestä muumioituneesta ruumiista seuraavaa:

"Poliisi epäilee, että kyseessä on 1953 syntynyt mies. Kyseinen mies on julistettu kuoliaaksi 2000-luvun alussa."

En tiedä millainen julistus vei mieheltä hengen, mutta mikäli kyseessä oli totinen sananjulistus, se ei liene tuonut toivottua tulosta koskapa mies päätyi kuumaan paikkaan.

t. Leisko
Kiiminki

Vuvuzela

Alkukesän MM-jalkapallosana on epäilemättä "vuvuzela". Jopa yli 120 dB voimalla ujeltavat vuvuzelatorvet häiritsevät paitsi katsojia myös pelaajia - heidän yöuntaan, keskittymistään ja kommunikaatiotaan kentällä. Kisajärjestäjät harkitsivat torvien kieltämistä.
Meluterrori ei kuitenkaan rajoittune vain stadioneille ja kisakaupunkeihin, sillä Helsingin Sanomien etusivun vuvuzela-tietopaketissa todettiin 15. kesäkuuta:
"Kisajärjestäjät päättivät maanantaina, että vuvuzeloja ei kielletä katsojilta. Ujellus kotikatsomoissa saa siis jatkua."

Aivan liian vähälle huomiolle onkin aiemmin jäänyt häiritsevä ujellus kotikatsomoissa!

Onko kotikatsomoiden ujelluksen taustalla ehkä iPhonen ajan hermolla ujeltava vuvuzela-sovellus vaiko kuitenkin se perinteinen: "NAHKA-VUVUZELA"?

Yst.terv. Vappu Rossi