Meille suoraan ja asiaa puhuville suomalaisille tekee näin vuoden aluksi hyvää tutustua yhteen kielenkäytön hienovaraisimmista tehokeinoista: ironiaan. Tiedättehän sen, kun joskus sanotaan eri asiaa kuin tarkoitetaan. Juuri se erinomaisen älykäs tehokeino, jota kukaan kuulijoista ei koskaan tunnu ymmärtävän tai se idioottimainen hukkainformaatio, joka tekee toisen puheesta tai kirjoituksesta täysin käsittämätöntä.
Nykymaailman tiedon tulva ei kohtele kauhean hyvin tekstien hienovaraisia sävyjä. Ihmiset eivät ehdi yhtä viestiä kauaa tiirailla kun silmien ja korvien edessä on jo pari seuraavaa tietosisältöä odottamassa käsittelyä. Niinpä tekstintäyteinen maailmamme suosii tehokkaita viestejä jotka menevät kaaliin saman tien. Toisaalta ironian hienous on siinä, että sitä voi käyttää sekä räikeästi että hienovaraisesti, joten voisi ajatella, että kiihkeä nykyaika suosisi räväkkää ironiaa.
Mutta ennen kuin vedämme suuria linjoja, kerrataanpa perusasiat. Verkkotietosanakirja Wikipedian mukaan ironia on huumorin laji ja sanan juuret ovat kreikan kielen teeskentelemistä tarkoittavassa sanassa.
Verkkotietosanakirjan mukaan ironiaan sisältyy ajatus siitä, että asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät tai mitä niiden väitetään olevan.
Wikipedia tietää, että vaikka ironia on huumorin alalaji, se ei ole yksinomaan hauskaa eikä ironian päätarkoituksena ole huvittaa tai viihdyttää. Ironia on monesti katkeraa, ja usein ironinen huomautus on tarkoitettu peitellyksi hyökkäykseksi tai loukkaukseksi.
Ironian alalajeja ovat sokraattinen, dramaattinen, historiallinen ja tilanteeseen liittyvä ironia. Ironian kanssa usein sekoitetaan sen alatyyppi sarkasmi, joka poikkeaa ironiasta siten, että sarkastisella kommentilla on aina uhri, johon kommentti kohdistuu.
Draamallisen ironian jännite syntyy siitä, että yleisö tietää enemmän kuin draaman henkilöhahmot. Sokraattinen ironia on taas tuttua koulusta: se on sitä, kun esimerkiksi opettaja teeskentelee tietämätöntä paljastaakseen oppilaan tietämättömyyden.
Mutta ei ironiaa näin helpolla määritellä tyhjäksi. Kun kirjallisuuden tohtori Toini Rahtu tutki ironiaa, lopputuloksena oli yli kaksisataa sivua paksu tutkimus nimeltään Sekä että. Tohtori Rahtu osannee vastata kysymykseen, onko ironia puhujalla, kuulijalla vai jossain siinä välissä.
- - -
Ohjelma on kuunneltavana netistä tämän sivun oikean palstan Radiosoitin-ikkunasta noin kuukauden ajan radiolähetyksestä.
aristoteles(at)yle.fi
