Eteläinen veljesvaltiomme Viro juhlii tänä vuonna 90-vuotista itsenäisyyttään. Pienen kansan itsenäinen taival on ollut monien tuskallistenkin vaiheiden värittämä, mutta tällä hetkellä virolaisten itsemääräämisoikeus on laajempi kuin koskaan.
Pienen kansan kansallishenki on ollut valtaisa. Ja kuten monen muunkin maan kansallishenki, Virossakin se syntyi 1800-luvun puolivälin tienoilla. Ja yksi tämän hengen ilmentymiä oli ajatus oman kansalliseepoksen löytämisestä, kehittämisestä ja rakentamisesta.
Suomessa hanketta ajoi 1831 perustettu Suomalaisen kirjallisuuden seura, jonka puuhamies Elias Lönnrot keräsi ja rakensi suomalaisten oman eepoksen Kalevalan kansanrunoudestamme, jonka tallettaminen oli alettu jo 1700-luvulla. Virossa perustettiin Tarttoon ÕES eli Viron Oppineiden Seura 1838 aivan samoissa merkeissä. Lopputuloksena oli kansalliskirja Kalevipoeg, jonka kokosivat ja rakensivat Friedrich Robert Faehlmann ja Friedrich Reinhold Kreutzwald. Saksalaisista nimistään huolimatta miehet olivat virolaisia, noihin aikoihin saksalaisten feodaaliherrojen valta oli niin suuri, että lukioon mennessä virolaisten nimet käännettiin saksaksi. Niinpä Kreutzwaldin alkuperäinen nimi oli Ristmetsan Vidri.
Kalevipoeg ilmestyi 12 vuotta myöhemmin kuin Kalevala. Eepos kertoo löyhästi Kalevipoegin eli Kalevin pojan sankarillisista vaiheista. Kalevipoeg rakentaa Viroa, muokkaa maan maisemaa, perustaa kaupankäynnin jne. Lopussa Kalevipoeg kuolee isänsä miekkaan ja hänet tuomitaan ikuisiksi ajoiksi vuoren sisään vartioimaan pirua, jonka hän on sinne hiukan aiemmin lukinnut.
Suomessa jokamies tuntee Kalevalaa ainakin pinnallisesti, mutta veljeskansamme eepoksen tuntemus on meillä vain harvojen herkkua. Kun kysyin Kalevipoegista tallinnalaissyntyiseltä ystävältäni Meelikseltä, mitä virolaisille opetettiin 70-luvulla kansalliseepoksestaan, hän muisteli, että kyllä sitä koulussa jonkin verran käsiteltiin. Parhaiten hän muisti kertomuksen, jossa Kalevipoeg ostaa idästä lautoja, joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja puolustautuu mätkimällä hyökkääjiä laudoilla. Mutta vasta kun siili tulee auttamaan Kalevipoegia, tämä selviää pälkähästä.
Lautoja? Siilejä? Kalevalaan tottunut suomalainen kansalliseeposkorva kohoaa hörölleen. Eihän tuo kuulosta lainkaan jylhältä ja symboliselta niin kuin Odysseuksen taistelu Kykloopin kanssa, Väinämöisen seikkailut Sammon tiimoilla tai ylijumala Thorin vaunujen jyrinä ukonilmalla hänen vaellellessaan taivaalla edestakaisin kourassaan murskaajavasaransa Mjölnir. Kyllähän eepoksessa pitäisi olla suuria tammihirsiä tai kivipaasia eikä lautoja!
Myös Kalevipoegin rinnakkaisuus Kalevalan kanssa hämmentää. Kertovatko ne saman tarinan eri näkökulmasta? Kummankin ensimmäinen painos oli 500 kappaletta. Kummankin kokoaja ja tekijä olivat lääkäreitä. Mistä tässä nyt on kysymys? Folkloristiikan dosentti Lassi Saressalo on lukenut Kalevipoeginsa tarkasti ja kiertänyt eepoksen maisemat Virossa jopa niin hyvin, että järjestää sinne kesäisin pienimuotoisia kiertoajeluita. Kysytään häneltä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi
