Ihminen on utelias olento. Hän on vallannut koko maapallon ja valtaustensa merkiksi hän on kautta aikojen nimennyt uudet paikat.
Avaruuteen saakka ihminen ei vielä ole edennyt kovin pitkälle, mutta hänen aistiensa jatkeekseen valmistamansa satelliitit ja luotaimet ovat laajentaneet hänen tietouttaan lähiavaruuden paikoista ja luonnonmuodostelmista. Samalla ihmisen nimeämien seutujen laajuus on viime vuosikymmeninä kasvanut miljoonia kilometrejä.
Lähiseutujen nimeämisen kehitys oli pitkään hidasta, koska maapallon naapurusto on silmämääräisesti vaikeasti hahmotettavissa. Tähtitaivaan näkyvien valopisteiden valtava enemmistö on meistä valovuosien päässä ja lähimmät kohteet, aurinkokunnan planeetat kuineen, hukkuvat taivaan valomereen kuin sora Saharaan.
Tarvitaan pitkäaikaisia havaintoja, jotta planeettojen liikkeistä tajuaa niiden erilaisuuden muihin tähtitaivaan tuikkijoihin verrattuna. Ja kun niiden omalakinen liikkuminen on havaittu, niihin on useimmissa ihmisten kulttuureissa liitetty jumalaisia ominaisuuksia. Näkyvimmät planeetat, Venus ja Mars, ovat olleet monelle kansalle jumalia, ja niiden liikkeiden ja vaiheiden mukaan on viljelty maata, lähdetty metsään ja sotaretkille.
Roomalaisen ja kreikkalaisen muinaiskulttuurin jumalat näkyvät planeettojen nimissä yhä. Lähinnä aurinkoa kiertävä Merkurius oli Roomassa kauppiaiden ja varkaiden jumala sekä jumalten sanansaattaja. Punertavana hehkuva Mars oli sodanjumala, Venus rakkauden ja kauneuden naispuolinen jumalatar. Jupiter oli taivaanilmiöiden valtias sekä ylijumala ja Saturnus sadonkorjuun jumala. Uranus on kiertolaisista ainoa kreikkalaisen mytologian mukaan nimetty planeetta. Uranos oli kreikkalaisille taivaan jumala ja maanjumala Gaian aviomies. Neptunus on taas muinainen roomalainen meren jumala.
Tarkkaavainen kuulija huomasi, että yksi planeetta jäi luettelosta pois. Kolmas planeetta auringosta on nimeltään Maa eli Tellus. KotiplaneettammeTellus on tietenkin roomalaisten maan jumala, jonka kreikkalainen vastine oli Gaia. Kuullakin on tietenkin oma roomalainen jumalansa, hänen nimensä on Luna.
Kuu oli luonnollisesti ensimmäinen Maan ulkopuolinen kiertolainen, jonka paikannimiä alettiin nimetä. Kuun tummia läikkiä luultiin alkujaan vesialueiksi ja niin ne nimettiin meriksi. Rauhallisuuden meri eli Mare Tranquillitatis tuli myöhemmin kuuluisaksi Apollo 11:n laskeutumispaikkana. Neuvostoliiton kuuluotaimet taas laskeutuivat Vaarojen meren eli Mare Crisiumin tienoille.
Näiden jo lueteltujen isojen kivenlohkareiden lisäksi Aurinkokunnassa on suuret määrät planeettojen kuita ja pikkuplaneettoja, joista sadoilla tuhansilla on jo ihmisen antama nimi. Myös kiviplaneettojen ja –kuiden luotaimin tutkituilla suurimmilla pinnanmuodostelmilla on oma nimensä. Ja mikä kiinnostavinta, osa nimistä on suomalaista alkuperää.
Millaista suomalaisnimistöä taivaalta ja lähiavaruudestamme löytyy, siitä kertoo tähtitieteen dosentti ja aurinkokuntamme nimistöstä kiehtovan kirjankin kirjoittanut Heikki Oja.
- - -
aristoteles@yle.fi
