Sanasta musiikkigenreä

Kevyessä musiikissa sanoituksen merkitys on erilainen kuin taidemusiikissa. Miljoonat oopperan ja lied-musiikin ystävät kuuntelevat suosikkiteoksiaan kerta toisensa jälkeen ihastuneena, vaikka eivät tajuaisi laulajavirtuoosien laulun sanomasta sanaakaan.

Kevyessä musiikissa on toisin. Etenkin suomalaisessa iskelmä- ja tanssimusiikissa sanoitus on ollut ainakin viime sotien jälkeen varsin tärkeässä asemassa. Samoin rock-musiikissa, jossa osaavat laulujen sanoittajat ovat kunnioitettuja hahmoja.

Aina näin ei ole ollut. Vielä 30-luvulla tanssimusiikissa sanoitus — ja laulaja ylipäänsäkään — ei ollut pääosassa. Dallapén ensimmäinen menestyskappale vuonna 1925 oli Alaska, jossa laulettiin:

Oi Alaskan sä tyttö tumma, kuin pohjan yö sun silmäs hurmaa.

Sota-aika tanssikieltoineen kypsytti huippuunsa iskelmäsanoituksen pakahduttavan kaipuun symboliikan, joka on säilynyt nykypäivään saakka. Kerttu Mustonen runoili 1945:

Ken vois liekin sammuttaa, silloin kun se leimahtaa, alla kuuman auringon.

Jukka Kuoppamäki runoili 50 vuotta myöhemmin Jari Sillanpäälle:

Sano että kaipaat, tuota iltaa myös näin, Kun sä rintasi painoit, vasten mun sydäntäin.

Kun rock syntyi maailmanlaajuiseksi nuortenmusiikiksi 50-luvulla, sanoitukset eivät siinäkään olleet päällimmäisenä mielessä. Kaikkialla maailmassa pääsanomaksi riitti se, että:

Tunti tunnin jälkeen tanssitaan, kello meille mittaa aikojaan.

Naiivi rocksanoitus tavallaan kasvoi aikuiseksi 1960-luvun vallankumouksellisina vuosina Beatlesin ja orastavan hippiliikkeen myötä. Menestyvät muusikot tajusivat, että heillä on hallussaan väline, jolla he voivat ilmaista paitsi sielunsa tuntoja kuin runoilija, myös näkemyksiään maailman epäkohdista kuin vallankumousjohtaja. Vaikka toteutus oli joskus hämmentäväkin sekoitus näitä kumpaakin, rockmusiikkiin juurtui ajatus sanoituksen tärkeydestä.

Kun Dave Lindholm, Hector ja Juice Leskinen sitten 60-70-luvuilla loivat tätä uutta versiota rocksanoituksesta, iskelmämusiikki tuntui jämähtäneen paikoilleen varttuneemman väen unelmien kuvittajana. 70-luvun lopun punk vielä korosti tätä eroa: kun Daven "Sirkus", Hectorin "Herra Mirandos" ja Juicen "Per Vers, runoilija" vielä noudattelivat reinohelismaiden ynnä muiden runollisia mittaihanteita, Pelle Miljoona, Ratsia ja Lama uskoivat sanoituksen tehon piilevän muualla kuin loppusoinnussa, sisäsoinnussa ja metrisessä järjestelmässä. Pellen klassikkoa lainaten:

Perkele, olen työtön!

Samaan aikaan Nacke Johansson, Veikko Samuli ja muut iskelmämestarit sukelsivat Dannyn ja Armin perässä yhä syvemmälle ihmissuhdemaailmaan, eli kuten nuori Paula Koivuniemi lauloi:

Tummat silmät, ruskea tukka, koskaan niitä hylkäisi en. (San: Raul Reiman)

Mutta muutama vuosi sitten radiossa soi iskelmä, jonka sanoitus oli aivan ilmiselvää rockia:

Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka
Perutaan siitä välistä kaikki mistä voisi matkalla murheita kantaa
Perutaan häät, perutaan kakku ja veljesi bändi.

Samaan aikaan rokkibändit ovat alkaneet kuulostaa iskelmältä, ja viime vuonna suomenkielisen uushevin myydyin artisti Timo Rautiainen oli ehdolla Iskelmä Finlandia -palkinnon saajaksi.

Sanoittaja Ilkka ”Ile” Vainio on tehnyt sanoituksia niin rokkareille — kuten Nylon Beat — kuin iskelmälaulajillekin — kuten Kari Tapio ja kymmenet muut. Kysytäänpä häneltä, mitä eroa on iskelmän ja rockin sanoituksilla. Vai onko mitään?
– – –
aristoteles(at)yle.fi