Näin YK:n päivänä olemme kansainvälisellä tuulella. Onnittelemme tietysti 63-vuotiasta järjestöä ja muistamme sen edeltäjää Kansainliittoa, jonka perustamisesta tulee ensi tammikuussa 90 vuotta.
Eri valtioiden liittoutumia oli nähty ennen näitä kahta ja on nähty näiden perustamisen jälkeenkin. Monet isommat ja pienemmät kansakunnat ovat kautta aikojen koettaneet turvata menestyksensä sodassa ja kaupassa liittoutumalla muiden kanssa toisiaan vastaan. Olennaista Yhdistyneissä kansakunnissa ja sen edeltäjässä onkin se, että ne olivat ensimmäiset järjestöt, joihin haluttiin saada kaikki maailman valtiot ja näin eräällä tavalla ylittää kunkin valtion oma yksityinen etu.
Tavallaan YK on siis seurausta 1700-luvulla alkaneen kansallisvaltioaatteen noususta. Parissa vuosisadassa kansallisvaltio yhdessä teknisen kehityksen kanssa oli tullut sille tasolle, että toisessa maailmansodassa muutaman maan eduntavoittelu johti kymmenien miljoonien ihmisten kuolemaan ympäri maailman. Vasta silloin tajuttiin, että yksittäisten valtioiden paras etu on kaikkien valtioiden yhteinen etu.
Modernin ihmisen näkökulmasta Yhdistyneet kansakunnat lähti viemään maailmaa kohti uutta vaihetta, sellaista aikaa, jolloin rajat eivät estä meidän tai ajatustemme kulkua. Mutta toisaalta noiden tiukkojen rajojen pystyttäjien eli kansallisvaltioiden aika ei tosiaankaan ole järin pitkä.
Meidän on vaikea kuvitella aikaa ennen kuin ylipäänsä syntyi idea siitä, että jokainen omaa kieltään puhuva ryhmä on kansa, joka tarvitsee tai jopa ansaitsee oman valtionsa. Joskus 1600-luvulla ja sitä ennen liikenne oli hitaampaa, tiedonvälitys nykyiseen verrattuna olematonta ja etenkin maanviljelijäväestön elämä oli paikallisempaa kuin nykyään.
Toisaalta on ylimielistä kuvitella, että historian ihmiset olisivat eläneet samassa talossa koko onnettoman nokinaamaisen elämänsä. Muutkin kuin ylimykset ja merikapteenit liikkuivat, kävivät kauppaa ja tekivät pyhiinvaellusmatkoja pyhiin paikkoihin. Englannin Salisburyn tasangolla sijaitsevan Stonehengen lähistöltä löytyi taannoin tuhansien vuosien ikäinen vanhan miehen luuranko. Kun luiden alkuperää tutkittiin, selvisi että mies oli syntynyt Alppien juurella jossain nykyisen Itävallan seudulla.
Yksittäistapaus ei välttämättä todista laajasta kotimantereen matkailusta, mutta monet muutkin seikat puhuvat sen puolesta, että Eurooppa ei ennen kansallisvaltioiden syntymistä ollutkaan niin nurkkakuntaisten kylien sikermä, kuin nykyään usein luullaan.
Yksi tapa tutkia sitä, miten kosmopoliittista seutua vanha maailma oli, on tutkia eri maiden kansanviisauksia. Nyt pyydämme studioon sananparsien tutkijan Outi Lauhakankaan, esitämme hänelle muutaman pesunkestävän taatusti suomalaisen sananlaskun ja pyydämme häntä kertomaan, miten kansallisista viisauksista on kysymys.
- - -
aristoteles(at)yle.fi
