Tasan 60 vuotta sitten syntyi Italiassa stetsonpäinen lännensankari, joka elää ja voi vahvana keskuudessamme yhä. Käsikirjoittaja Giovanni Luigi Bonelli ja piirtäjä Aurelio Gallepini loivat silloin Tex Willerin, rikoksia kovakouraisesti ratkovan Texas Rangerin. Tex ei ole luovuttanut, vaikka lännentarinat eivät enää ole sellainen voimakas kirjojen, sarjakuvien, elokuvien ja televisiosarjojen lajityyppi kuin 1970-luvulle saakka. Mutta eipä Texkään ole synnyinmaansa Italian lisäksi suosittu muualla kuin Suomessa, Norjassa ja Brasiliassa. Italiassa hän toimii mafian vastaisena symbolina, mutta noiden kolmen muun maan Willer-suosio olisi aihe kirkonkirjan paksuiseen tutkimukseen.
Samalla kuin onnittelemme Texiä merkkipäivän johdosta, täytyy oikoa ennakkoluuloja syntymäpäiväsankarin luonteenpiirteistä. Willeriä pidetään synonyyminä väkivaltaiselle ongelmanratkaisulle, mutta tällöin unohdetaan se, että hän on navajo-reservaatin intiaaniasiamies ja itse asiassa koko navajo-heimon päällikkö, intiaaninimeltään Yön Kotka. Rangerimme oli myös naimisissa navajonaisen nimeltään Lilyth kanssa ja heille syntyi poika, Kit, vähän ennen kuin Lilyth traagisesti kuoli.
Ehkä tässä intiaaninäkökulmassa on yksi avain Texin suosioon Suomessa. Lännenfiktio eli länkkärit ovat olleet suosittuja kaikkialla maailmassa, mutta suomalaisilla on aina ollut erityinen mielenkiinto intiaanien näkökulmaa kohtaan. Anekdoottia lännen saluunoiden kyltistä, jonka mukaan tarjoilu on kielletty intiaaneille ja suomalaisille kerrotaan värähdys ylpeyttä äänessä. Myyttinen suomalainen elää kaukana niin sanotusta sivistyksestä sopusoinnussa luonnon kanssa, joten samastuminen kaukana niin sanotusta sivistyksestä luonnon kanssa sopusoinnussa eläviin intiaaneihin on ollut meille ilmeisen mieluista. Heikosta viinapäästä puhumattakaan.
Moni kuulijakin lienee nuoruudessaan lukenut Hopeanuoli-lehteä, joka ilmestyi kymmenen vuosikerran ajan 70-luvun puolivälistä vuoteen -85. Tuossa belgialaisperäisessä intiaanipäälliköstä kertovassa sarjakuvalehdessä oli aina liitteenä suomalaisen toimituksen keräämä runsas tietopaketti intiaanien elämästä ja tavoista aina käsityöohjeita myöten. Ja pidettiinpä lehden lukijoiden kesken kesäisin jopa intiaanielämään keskittyneitä nuorten Hopeanuolileirejäkin.
Intiaanikulttuurin tutkija Riku T. Hämäläinen Helsingin yliopistosta erittelee suomalaisen intiaanisympatian yhdeksi aalloksi 1970-luvun yhteiskunnallisen tietoisuuden mukana kohonneen sympatian intiaaneja kohtaan sorrettuna kansana. Onhan suomalaisillakin historiassaan omakohtaista kokemusta sortajista. Hän myös muistuttaa, että sekä intiaanien että suomalaisten kulttuuriin kuuluu olennaisesti sauna.
Vaikka todenperäinen tieto Pohjois-Amerikan intiaaneista on lisääntynyt roimasti viime vuosikymmeninä ja suomalainen intiaaniharrastus on ollut vahvaa ja vakavaa, suurin osa käsityksistämme intiaanien elämästä perustuu yhä Tex Willerin ja muiden länkkäreiden stereotypioille.
Savumerkit on tällainen jokaisen tuntema intiaanikulttuurin olennainen osa. Kaikkihan tietävät, miten inkkarit saattoivat jorista ummet ja lammet heiluttamalla huopaa nuotion yläpuolella. Savumerkithän olivat eräänlainen intiaanien internet!
Vai oliko? Miten niin sanotun Villin Lännen intiaanit oikeasti viestivät? Nyt on pyydettävä intiaanien kulttuurin tutkija Riku T. Hämäläinen pitämään pow-wow.
- - -
aristoteles(at)yle.fi
