Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong Ilin taannoinen syntymäpäivä sai maailman lehdistössä ansaitusti vaisuhkon vastaanoton. Miestä, joka ylläpitää piskuisen valtion kurjuutta, ei kannata kauheasti perhepiirin ulkopuolella juhlia. Ja varovasti sielläkin.
Kim Jong Il ja hänen isänsä Kim Il Sung ovat kuitenkin aiheuttaneet maassaan ainutlaatuisen runollisen ylistämisen muodon. Tuo sumeilematon, kekseliäs ja vilpitön johtajan saavutusten siunaaminen ylittää länsimaiset pyhimyslegendat ja historian aiempien diktaattorien kehumiset mennen tullen.
Rakkaan johtajan Kim Jong Ilin uroteoista kertovista tarinoista huokuu Kaukoidän kulttuurin kirjallinen perinne. Luonto on tätä kautta vahvasti mukana pohjois-korealaisessa politiikassa. Kun Kim Jong Il syntyi keskellä talvea, kaksinkertainen sateenkaari sekä pääskynen ilmestyivät seuraamaan tapahtumaa ja tuhat kurkea nousi lentoon. Kun hän saapuu tarkastamaan sotajoukkoja, yllättävä ja sankka sumu laskeutuu niin, että johtaja voi käydä tarkastamassa vihollisen joukot turvallisesti.
Länsimaisen protestanttisen maailman kansalaista käy kateeksi, kun vertaa toimitusjohtaja-pääministereittemme ja keulakuva-presidenttiemme titteleitä Kim Jong Ilin kutsumanimiin. Voittamaton ja loistava komentaja olisi mainio luonnehdinta kenen tahansa käyntikortissa, eikä ajatuksen ja teorian nerokaan olisi hassumpi titteli.
No, mehän tiedämme, että hallitsijoiden liika kehuminen saa heidät uskomaan kehuja ja turmelee heidän selkärankansa. Mutta nyt, kun eduskuntavaalit ovat kohta täällä ja vallanpitäjät ovat vaihtumassa, Aristoteleen kantapään sitaattivinkkiosaston mielestä voimme hetken aikaa ihailla johtajiamme avoimesti ja kehua vaikka pääministeriämme: Matti Vanhanen, ajatuksen ja teorian nero, voittamaton ja loistava komentaja!
