Skip navigation.
Home

Energiajaetta pesään!

|

Jätteiden kierrättäminen on viime vuosina yleistynyt ilahduttavasti. Monet ovat tottuneet jo erottelemaan biojätteen sekajätteestä ja viemään paristot niille varattuun kierrätysastiaan. Nämä askareet tuntuvat hyödyllisiltä ja varsin arkisilta.

Monissa työpaikoissa saatamme kuitenkin törmätä jätteenkeräysastiaan, jonka käyttö saa aivan raamatulliset ulottuvuudet. Kun säiliössä lukee energiajae, pakanakin alkaa ajatella, mikä on se raamatun jae, josta saa eniten energiaa. Valinnan varaa ainakin löytyy, onhan nykyraamatussa noin 31 166 jaetta.

Energiajae ei kuitenkaan viittaa raamatunjakeisiin eikä vanhatestamentilliseen polttouhriin vaan tietenkin sanaan jakaa. Jakeet ovat nykyään jätehuollon ammattisanastoa. YTV:n Jätehuollon vastaava ympäristöasiantuntija Olli Linsiö kertoo, että alalla puhutaan yleisesti eri jätejakeista. Ne ovat eri jätelajeja, joita kerätään erikseen ja toimitetaan hyödynnettäväksi. Jätejakeita ovat siis keräyspaperi, keräyskartonki jne.

Työpaikoilla ja kodeissa valmiiksi lajiteltua jätettä, joka voidaan käyttää hyödyksi energiantuotannossa, ei Linsiön mukaan haluta kutsua energiajätteeksi, koska se saattaisi antaa vaikutelman sellaisenaan polttoon menevästä jätteestä. Kyseessä on kuitenkin jäte, josta on eroteltu kaikki materiaalina hyödynnettäväksi kelpaava ja jonka ainoa hyödyntämistapa on siis polttaminen energiantuotannossa. Toisella byrokraattisella uudissanalla sanoen energiajae on kierrätyspolttoainetta eli jätteistä valmistettua polttoainetta.

Energiajae on siis sittenkin ylentävä käsite. Se tekee pelkästä ikävästä jätteestä varteenotettavan energialähteen. Nyt siis riennämme kaikki joukolla kierrättämään ja energiajaetta erottelemaan lämpimiksemme!
- - -
aristoteles(at)yle.fi