Skip navigation.
Home

Abc, koulubussi kävelee

|

Harvoin pääsee ihmisen lapsi todistamaan sellaista historiallista hetkeä, että voi seurata uuden kulkuneuvon nimeämistä tässä ihanassa reaaliajassamme! Kyllä, ja tästä harvinaisesta kunniasta saamme kiittää ystäväämme Veikkoa, joka lukee Turun Sanomansa huolella.

Veikko lähetti meille leikkeen tammikuisesta Turkkarista. Leikkeessä kerrotaan turkulaisesta kunnallisaloitteesta, jolla pyritään edistämään kävelevien koulubussien toimintaa. Kyllä, kulkuneuvon nimi on kävelevä koulubussi.

Kävelevän koulubussin idea on yksinkertainen: saman seudun koululaiset menevät aamulla läheiseen kouluun kävellen parijonossa niin, että oppilaiden vanhemmat toimivat kukin vuorollaan oppaana eli bussikuskina.

Ja nyt on turha hymyillä vinosti ja ajatella kaikkia muita hassuja turkulaisia asioita. Kävelevä koulubussi on kohta 20 vuotta vanha idea, ja se syntyi Brisbanessa Australiassa liikenneongelmien ratkaisuksi. Siitä lähtien walking school bus on levinnyt ympäri maailman, ensin angloamerikkalaisiin maihin ja nyt myös Skandinaviaan. Monessa maassa vietetään lokakuussa jopa kävelevän koulubussin teemaviikkoa.

Vuosien saatossa idea on saanut yhä uusia perusteita: nyt hankkeiden taustalla on paitsi yhä pahenevat liikenneongelmat, myös lasten ylipainon ehkäiseminen. Molemmat tuttuja ongelmia myös meille suomalaisille.

Joten nyt vaan tekemään koulumatkasta omille ja lähiseudun lapsille hosumisen sijasta hilpeä tapahtuma! Perusta sinäkin kävelevä koulubussi!
- - -
aristoteles(at)sci.fi