Suomessa jos missä ymmärretään, mistä ilmastonmuutoksessa on kysymys. Joka kevät siirrymme arktisesta pakkasesta muutamassa kuukaudessa trooppisiin helteisiin kunnes syksyllä taas uusi jääkausi uhkaa.
Mutta eivät ole vuodenajat niin kuin ennen. Pidentynyt lämmin vuodenaika on tuonut maahamme vitsauksia, joita täällä ei ennen tunnettu. Uudet kasvitaudit, tuholaiseläimet ja tauteja levittävät itikat liittyvät lämpenemiseen kiinteästi, vaikka välillä tuntuu että ihmiset luulevat ilmaston lämpenemisen tarkoittavan sitä, että rusketus paranee ja terassilla voi istua shoppailun jälkeen haaleaa keskikaljaa latkimassa vielä syyskuun lopulla.
Lämpö tuo mukanaan myös uudet tuoksut. Tämä huomattiin heinäkuussa Helsingin Esplanadilla, kun puistokadun tienoot täytti moneksi päiväksi kuvottava hajumaailma.
Tuoksun alkuperää selvitettiin monen miehen ja naisen voimin. Asiaan uppoutui myös kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Marko Pesu, jonka selitys hajulle Helsingin Sanomissa kuulosti harvinaisen analyyttiseltä:
Eiköhän tämä ole vain tällaista metropolin hajua, Pesu naurahtaa viitaten roskiin ja ihmisen eritteisiin.
Aristoteleen kantapää kiittää ylipuutarhuri Pesua erinomaisen urbaanista pahanhajuisuuden kiertoilmauksesta. Nyt meillä on sana, jolla voimme korvata sen p:llä alkavan sanan, kun oikein kovasti tuoksuu, koska se p:llä alkava sanahan on oikeastaan maaseudun tunnelmaa. Kun siis kaupungissa haisee seuraavan kerran, älä välitä, se on vain metropolin hajua!
